Pohjois-Euroopan metsävyöhyke ulottuu lännestä Atlantin valtamerestä itään Uralin vuoristoon asti. Se on maailma laajin havumetsäalue. Toistaiseksi jokaisena kesänä siellä toimii valtava hiilidioksidin sidonta koivun lehtiin ja runkoihin.
Metsien hiilen sidonta on tehostunut ilmaston lämpenemisen ja pidentyneen kasvukauden ansiosta. Koko alueella on kasvavan puuston lisäksi laajat suoalueet. Luonnon monimuotoisuuden kannalta tämä alue on vertaansa vailla.
Suomi kuuluu kyseiseen alueeseen ja on metsänhoidon mallimaa. Täällä on se osattu joko vapaaehtoisesti tai lain määräämänä.
Nykyisin syntynyt suojeluinto on ihmisten haluama. Metsissä on halauspuita ja jotkut maanomistajat ovat tehneet niillä bisnestä. He ovat vuokranneet metsiköitä ihmisille halaamistarpeisiin. EU:sta tullut järkyttävä suojeluvaade ennallistamisen muodossa. Suomessa on suojeltuja metsiä ja maita tarpeeksi ilman EU:n määräyksiäkin.
Hiilen sidontaa metsissä voidaan jatkuvasti lisätä. Siihen tarvitaan fosforilannoitetta. Nyt sitä tehdään Siilinjärvellä. Tulevaisuudessa samaa lannoitetta on saatavissa Savukosken Soklista.
Malmin rikastusprosessissa erotellaan malmisyötteestä akkumetallit ja pienet uraanimäärät. Jotta sellainen on mahdollista, tarvitaan laajat tukitoimet. Niistä ensimmäinen on rajavalvonta. Se tarkoittaa aidan rakentamista Norjan rajalta alas Sokin eteläpuolelle.
Nato ei varjele Suomen rajoja. Sen tekevät suomaiset kuten nyt Imatran suunnalla.
Kirjoittaja on geologi.