Keskustelu maankäyttösektorin muuttumisesta päästölähteeksi on poikinut runsaasti puutteelliseen ymmärrykseen perustuvia ulostuloja metsien hiilensidontaan liittyen. Kannanotoissa hiilinielu- ja hiilivarasto-käsitteiden ymmärrys on valitettavan usein hataraa. Sanotaan, että tehometsätalous pitää hiilinielut kunnossa tai että vanhat metsät aiheuttavat ilmastonmuutosta.
On totta, että vanhat metsät ovat varsin heikkoja hiilinieluja. Ikimetsä on lähellä tasapainotilaa, jolloin kasvavaan puustoon sitoutuu hiiltä osapuilleen saman verran kuin lahoamisessa vapautuu. Tämä ei ole huono asia.
Kun vanha metsä hakataan, se muuttuu päästölähteeksi. Luken (2020) mukaan vain 14 prosenttia Suomen hakkuupoistumasta päätyy pitkäikäisiin puutuotteisiin. Loput 86 prosenttia päätyy parissa vuodessa sellun, hakkeen ja hakkuutähteiden kautta ilmakehään hiilidioksidina. Myös sahatavarasta merkittävä osa päätyy lyhytaikaiseen käyttöön, valukehikoista linnunpönttöihin. Niinpä ”pitkäikäistenkään” puutuotteiden hiilivaraston puoliintumisaika ei ole kuin muutama vuosikymmen.
Päätehakkuun jälkeen metsän on annettava kasvaa näillä leveyspiireillä vähintään sata vuotta ennen kuin hiili on sitoutunut takaisin puustoon.