"Menkää ko­tiin­ne Lapin tu­hoo­jat" – Syk­syl­lä 1963 lähes 2500 sak­sa­lais­ta so­ta­vai­na­jaa sai Nor­va­jär­vel­tä vii­mei­sen le­po­si­jan mau­so­leu­mis­ta, jonka sen ra­ken­ta­jat oli­si­vat pu­rat­ta­neet

Uusintajuttu, julkaistu 1. kerran 7.6.2013.


Saarenkylä oli elokuussa 1963 vielä pääosin niittyä ja peltoa, kun Norvajärventien tuntumaan kokoontui yli 300 henkeä osoittamaan mieltään saksalaisten sotilaiden hautausmaata vastaan.
Saarenkylä oli elokuussa 1963 vielä pääosin niittyä ja peltoa, kun Norvajärventien tuntumaan kokoontui yli 300 henkeä osoittamaan mieltään saksalaisten sotilaiden hautausmaata vastaan.
Kuva: Lapin Kansan arkisto

Vasemmistolehti Kansan Tahdon etusivu leimusi tulenpunaisena.

”Jos maamme poliisivoimat eivät kykene estämään natsiprovokaatiota maassamme, tulee sen tekemään Lapin väestö”, kommunistit julistivat oululaisen äänenkannattajansa välityksellä.

Elettiin elokuun viimeisiä päiviä vuonna 1963, ja Rovaniemellä kuohui.

Norvajärven idylliseen niemeen, suurten petäjien ja kuusten katveeseen, oli nelisen vuotta suunniteltu ja tehty hautausmaata toisessa maailmansodassa kaatuneille saksalaissotilaille. Saksalaiset olivat rahoittaneet ja suomalaiset rakentaneet vaikuttavan mausoleumin Vehmaan punaisesta graniitista.

Elokuun viimeisenä lauantaina kaikki oli valmista vihkiäisiin – ja mielenosoitukseen.

Vainajia saattamaan tulleita omaisia kärkkyi Saarenkylästä Norvajärvelle kääntyneen tien alussa monisatapäinen väkijoukko, joka kantoi uhmakkaana julisteitaan.

– Menkää kotiinne Lapin tuhoojat!

Hautamausoleumi on punaista graniittia.
Hautamausoleumi on punaista graniittia.
Kuva: Anssi Jokiranta

Rovakadun kellarista Norvajärven rauhaan

Suurin osa vainajista oli jäänyt taistelulinjojen tuntumaan itärajan taakse, Petsamon ja vanhan Sallan alueelle.

Mutta kenttähautausmaita oli kaikkialla missä Saksan armeija oli kulkenut, ympäri Lapin. Kolmisen vuotta suomalaiset ja saksalaiset olivat taistelleet yhdessä puna-armeijaa vastaan. Siksi moni kaatunut saksalainen oli löytänyt leposijansakin suomalaisten rinnalta, aivan hautausmaiden sankarihautojen tuntumasta.

Vuonna 1944 aseveljistä oli tullut vihollisia.

Sen saivat tuntea saksalaisvainajatkin, joita oli alettu siirtää hautausmaiden paraatipaikoilta syrjemmäs sen jälkeen, kun saksalaisarmeija oli vetäytyessään tuhonnut Lapin.

Adolf Hitlerin valloitusretki oli vaatinut Suomen rintamilla kaikkiaan noin 15 000 saksalaissotilaan hengen.

Rovaniemeläinen konttoripäällikkö Erik Liinanki harrasti sotavainajien etsintää. Hän oli tutustunut sotavuosina saksalaisiin ja ystävystynyt joidenkin kanssa niin hyvin, että oli ryhtynyt sodan jälkeen luetteloimaan kenttähautoja.

Löydöistään Liinanki ilmoitti Volksbundille Saksaan. Järjestö oli hoitanut vuodesta 1919 saksalaisia sotilashautausmaita kaikkialla maailmassa.

1950-luvulla Volksbund alkoi hakea Rovaniemeltä omaa hautausmaata Pohjois-Suomessa kaatuneille.

Paikan piti olla lähellä vesistöjä ja kukkuloita, asutuksen tuntumassa ja silti omassa rauhassaan. Havupuita sai olla, mutta ei juurikaan koivuja, jotka roskaavat.

Norvajärven Ahvenniemi täytti vaatimukset hyvin.

Valtio luovutti tarkoitukseen 1,6 hehtaaria maata. Hampurilainen arkkitehti Otto Kindt piirsi mausoleumin. Taiteilija Ursula Querner suunnitteli rantaan suuren ristin ja eteisaulaan patsaan, jossa äiti pitelee poikaansa.

Eteisaulan patsas on saksalaistaiteilija Ursula Quernerin käsialaa.
Eteisaulan patsas on saksalaistaiteilija Ursula Quernerin käsialaa.
Kuva: ILKKA KOSKINEN

Rakentajaksi tuli Auno Kerolan Kemin Rakennus. Se oli jälleenrakentavan Lapin mahtiyhtiö, jonka taloissa asui vielä 1970-luvulla erään arvion mukaan noin 70 prosenttia rovaniemeläisistä.

Poliisi ja vapaaehtoiset – yhtenä innokkaimmista Erik Liinanki – olivat käyneet läpi 50-luvun aikana kymmeniä kenttähautoja.

Vainajien luita oli koottu kellariin Rovakadun varrelle, jossa ne arkutettaisiin ja saateltaisiin aikanaan mausoleumiin.

Viimeistä leposijaansa odotti 2495 saksalaista. Osalle heistä Norvajärven ranta olisi jo kolmas hauta.

Mutta vieläkään vainajien rauha ei ollut itsestäänselvyys.

"Vainajat siirrettävä Saksaan"

Kesällä 1963 maailmalla lämmiteltiin suurvaltojen viileitä välejä.

Yhdysvaltojen presidentti John F. Kennedy ja Neuvostoliiton johtaja Nikita Hruštšov avasivat Washingtonin ja Moskovan välille kuuman linjan, jotta johtajat saisivat yhteyden mahdollisimman nopeasti.

Liennytys ei ollut ehtinyt pohjoiseen, jossa kommunistit hyökkäsivät Norvajärven hautausmaata vastaan.

Pääministeri Ahti Karjalaisen puheilla ramppasi punaisia lähetystöjä, jotka vaativat valtiota puuttumaan ”tähän fasismin ja sodan ihannointiin”.

Suomen kansan demokraattisen liiton (SKDL) Lapin piiritoimikunta esitti presidentti Urho Kekkoselle vainajien siirtämistä Saksaan.

Samassa kirjelmässä Lapin kommunistit ideoivat upouudelle mausoleumille toisenlaista käyttöä: ”Museoksi ja pysyväksi muistomerkiksi niille yli 500 suomalaiselle lapselle ja vanhukselle, naisille ja miehille, jotka menettivät henkensä saksalaisen natsiarmeijan asettamien miinojen ja pommien uhrina.”

Kiivaimmille ei riittänyt sekään.

Suomen rakennustyöläisten liitto olisi purattanut saman tien koko mausoleumin, jota sen jäsenet olivat olleet juuri rakentamassa.

Kemin kaupunginhallitus toivoi Lapin maakuntaliiton toimivan ”Norvajärven muistomerkkijuhlien hillitsemiseksi”, ja Kansan Tahto kokosi joukkoja etusivullaan.

”Koko Lappi mukaan fasisminvastaiseen mielenosoitukseen”, lehti otsikoi ja mainitsi esimerkin Kittilän Kaukosesta. ”95 prosenttia kylän asukkaista on sitä mieltä, että natsien töistä Lapissa on jo saatu tarpeeksi.”

Rovaniemellä kommunistit jakoivat postilaatikkoihin lentolehtisiään.

Pankinjohtaja Paavo Pitkänen oli saanut omansa ja tyrmistynyt. ”Muiden kiihkoutumisaiheiden puutteessa kansa olisi tällä kertaa saatava nousemaan pyhään sotaan – vainajia vastaan”, hän siunaili Lapin Kansassa.

Rovaniemeläiset kokivat mielenosoituksen lähinnä vastenmielisenä, eikä vähiten päälehti.

Lapin Kansan päätoimittaja Martti Suontila kauhisteli ”kommunistien provokatoorista vihankylvöä”.

”Kyllä täällä muutkin kuin he (kommunistit) muistavat Lapin hävityksen, mutta tietävät myöskin mitä säädyllisyys ja hyvät tavat vaativat silloin, kun on kysymyksessä vainajien viimeisen leposijan vihkiminen tarkoitukseensa.”

Kommunistien pää ei kääntynyt. Mielenosoituksen rinnalle he kokosivat lähetystön, joka lähtisi viemään terveisiä aina vihkiäispaikalle asti.

Ryhmään nimettiin silloin 37-vuotias Olavi Hirvelä Saarenkylästä.

Norvajärven mausoleumin vihkiäisvieraista suurin osa oli kaatuneiden omaisia.
Norvajärven mausoleumin vihkiäisvieraista suurin osa oli kaatuneiden omaisia.
Kuva: Lapin Kansan arkisto

"Helposti olisi rytissyt"

Vihkiäispäivän aamuna yli 300 mielenosoittajaa kokoontui Saarenkylään. Suuri osa oli tullut muualta kuin Rovaniemen seudulta.

Valittu lähetystö lähti Norvajärventietä kohti mausoleumia. Matka katkesi nopeasti.

– Poliiseja ja sotilaita oli kaikkialla, Hirvelä muistaa syksyisen lauantain vuosikymmenten takaa.

– Meidän piti palata saman tien takaisin ja miettiä uusi taktiikka.

Hirvelä keksi apuun saarenkyläläisen kirvesmiehen Veikko Karttusen, jolla oli ”rahamiesten auto, komeampi kuin monella porvarilla”.

– Ajattelin, että auto tekisi hyvän vaikutuksen. Hyppäsin kyytiin ja lähdettiin kahdestaan kohti Norvajärveä.

Taas heidät käännytettiin. Kaksikko palasi pätkän matkaa takaisin ja pysäköi tien reunaan miettimään seuraavaa siirtoa.

Hirvelä päätti yrittää vielä kerran.

– Ajettiin kylmästi sisään, kättä nostaen. Sievästi mutta päättäväisesti, hän kuvailee.

Kolmas kerta onnistui. Miehet pääsivät vihkiäisvieraiden joukkoon jakamaan lentolehtisensä – ”niitä oli suomeksi ja saksaksi” – ja lähtivät pois.

– Ei siinä sen suurempia tunteita noussut pintaan.

Toisin oli Saarenkylässä. Siellä odottava mielenosoittajajoukko alkoi turhautua.

– Siinä ruuti vähän kastui, kun ei päästykään tekemään niin kuin oli suunniteltu, Hirvelä sanoo.

– Porukassa oli sellaisiakin radikaaleja, että jos he olisivat päässeet vihkiäispaikalle, helposti olisi rytissyt.

Lopulta mielenosoittajat marssivat lyhyen matkan Suutarinkorvan sillan tuntumaan kylttejään kantaen. Vastaan ei tullut ainoatakaan saksalaista, joita varten iskulauseet oli käännetty.

Kommunistien kärkipoliitikkoihin kuulunut Eino Tainio löysi mielenilmauksen lässähtämiseen syylliset Lapin Kansasta.

25 vuotta eduskunnassa istunut kemiläinen arveli tuoreeltaan Kansan Tahdossa, että Lapin Kansan osaaminen vetää vertoja jopa natsien propagandaministerille Joseph Goebbelsille.

Jutun lähteenä on käytetty Lapin Kansan ja Kansan Tahdon numeroita elo-syyskuulta 1963 sekä Olavi Hirvelän haastattelua 2013.

Tästä on kyse

Saksalaissotilaiden hautausmaa

Sijaitsee Norvajärven itärannalla Rovaniemellä, lähellä vanhaa lentosatamaa.

Vihittiin käyttöön 31. elokuuta 1963.

Mausoleumiin on haudattu noin 2700 saksalaissotilasta, jotka kaatuivat toisessa maailmansodassa Pohjois-Suomessa 1939-1945. Heistä 2495 on haudattu vuonna 1963, viimeiset 2010-luvulla.

Hautausmaan rahoitti ja rakennutti Saksan valtion kanssa yhteistyössä Volksbund Deutsche Kriegsgräberfürsorge, joka huolehtii saksalaisten sotilaiden jäämistöistä eri puolilla maailmaa. Yhdistyksen nimiin paikan huollosta ja ylläpidosta vastaa Rovaniemi-Napapiirin Rotaryklubi.

Vuosittain paikalla käy noin 10 000 ihmistä.

Kaikkiaan Suomen rintamilla kaatui toisen maailmansodan aikana noin 15 000 Saksan armeijan sotilasta. Suurin osa vainajista on haudattu nykyisen Venäjän alueelle, lähinnä Petsamon alueelle ja vanhaan Sallaan, jossa saksalaissotilaiden hautausmaalla on

7000 vainajaa.

Lapissa on yhä kaatuneita saksalaisia, joita ei ole löydetty. Esimerkiksi Lapin sotaa Rovaniemen ja Ranuan välillä käyneistä saksalaissotilaista ainakin seitsemän on kateissa.