Joulukuinen aamu näytti lumiset kasvonsa, kun olimme lähdössä matkalle leutoon alle 10 asteen pakkaseen. Kulkuneuvona toimi paljon eilisiä nähnyt potkuri. Voimansiirtona kelkalle oli oma äiti tai pikemminkin hänen alaraajansa.
Itselläni kansakoulua 9 vuoteen ja kolmanteen luokkaan mennessä oli kertynyt sen verran, että koululle menevä kylänraitti tuli hyvinkin tutuksi. Matkaan lähti äidin sekä minun lisäkseni nuorempi veljeni Olli 5 v. Reijo 3 v. jäi mielellään mummon hoteisiin. Minä menin kyytiin ensin, Ollin tullessa syliini.
Meillä oli uusi oikaisun saanut tie, johon kesän aikana laskettiin öljysora. Nyt menimme kuitenkin jääpinnoitetta pitkin, jota äiti kehui hyvin lipoisaksi. Vain muutaman talon ikkunassa näkyi palava kynttilä, niitä säästettiin aattoon.
Meidät saavutti lähellä kirkkoa naapurin serkut, joilla oli kaksi potkuria. Pekka pukkasi toista Esko kyydissään, Ville taas meni yksin toisella kelkalla. Menimme valaistun kirkon ohi eikä siitä ollutkaan koululle paljon matkaa.
Juhlapaikan pihalla hääräsi monia tuttuja kasvoja. Toiset naapurimme – Koivikon tyttäret – nojailivat potkureihin, joka vaikutti olevan tämän joulun in kulkupeleistä. Sisään päästyämme vastaan tulvahti jouluinen juhlatunnelma. Kaikki olivat pukeutuneet parhaimpiinsa.
Kuusi seisoi penkkirivien etupuolella koristeltuna ja kynttilän liekit lepattavina. Opettaja istui harmonin takana ja "arkihuolesi" kuuli päivänvalon yleisön laulaessa mukana. Ohjelmia esitettiin useita. Itsekin pääsin kuoron matkassa laulamaan isompien koululaisten kanssa. Tonttuleikkejä seurasi näytelmä yläluokan esittämänä. Kaikki ohjelmat olivat mieleisiä.
Lähdimme paluumatkalle edelleen hyvässä säässä. Olin näkevinäni pienen kajon kajastavan Kivalon takaa muuten niin sinihämyisessä kylässä. Kotona saimme käydä Ollin kanssa antamassa tammalle kuivia leivän kannikoita. Joulun aika saatiin näin hyvin käyntiin.