
Piilolinssit voi ostaa edullisesti nettikaupasta ja niiden käytön voi oppia jopa Youtube-videoiden avulla. Myös valmislukulaseja saa halvalla sekatavarakaupasta ja niillä saattaa pärjätä, jos ongelmia on vain lukiessa. Näin ajattelee moni ja hankkii piilarit tai valmislukulasit netistä tarkistuttamatta silmiään. Rovaniemeläisen optikkoliike Brilletin näköasiantuntijat kannustavat päinvastaiseen marssijärjestykseen.
– Ennen kun hankkii uudet lukulasit tai piilolasit, on tärkeää tutkituttaa silmät. Piilolinssejä hankkiessa tulee aina tutkia erityisesti silmän pinnan kunto ja silmän soveltuvuus piilolasin käyttöön. Huono silmän pinta voi lisätä esimerkiksi infektion, eli tulehduksen riskiä. Hankala tulehdus voi puolestaan huonontaa näöntarkkuutta merkittävästi ja pysyvästi, sanoo Brilletin silmälääkäri Hannele Typpö.
Hyvä näöntarkkuus ei kuitenkaan aina tarkoita, että silmä olisi täysin terve. Tämä pätee erityisesti ikääntymiseen. Iän myötä monet silmäsairaudet yleistyvät, mutta ovat usein pitkään oireettomia. Moni hankkiikin lukulasit sieltä, mistä halvimmalla saa ajatellen, että näössä ei ole vikaa. Joskus ratkaisu on oikea, mutta hyvä ja tarkka näkö ei takaa, että silmä on täysin terve.
– Positiivisen näköennusteen kannalta olisi tärkeää, että silmät tutkitutetaan säännöllisesti ja silmäsairaudet voidaan todeta mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, Brilletin silmälääkäri Satu Alapuranen muistuttaa.

Silmät ajoissa syyniin
Suurennuslasin alla on nyt erityisesti kaksi kohderyhmää, joille silmien tutkituttaminen olisi ensiarvoisen tärkeää: piilolinssejä netistä ostavat asiakkaat sekä iäkkäämmät mieshenkilöt, jotka hankkivat lukulasit esimerkiksi sekatavarakaupoista. Yksi seikka yhdistää näitä asiakasryhmiä: molemmilta silmien kunnon ja terveyden tutkiminen unohtuu helposti. Lasit hankitaan summamutikassa, eikä silmän terveyttä tutkita.
– Monesti sanon asiakkaille, että kyllä, minä tiedän, että ulkomailta piilolasit voi saada halvemmalla, mutta miksei silti kävisi meillä tutkituttamassa silmät kerran vuodessa. Viesti on sama niille, jotka hankkivat valmislukulasit muualta: tulkaa käymään ja huolehtikaa näöstänne ja silmienne terveydestä, Brilletin yrittäjä ja optometristi Pasi Hiukka rohkaisee.
Valmislukulasit voi kuitenkin aivan hyvin hankkia myös netistä tai marketista – kaikin mokomin, toteaa Hiukka. Jos lasien tarve koskee esimerkiksi autoremonttia, kahden euron laseilla voi pärjätä mainiosti. Avainasia on kuitenkin se, että ennen lasien hankintaa asiakas selvittäisi silmiensä todellisen tilanteen. Ikä ei tule silmiinkään yksin, ja näkö on ihmisen tärkein aisti.
– Tärkeintä on se, että vaikka näkö tuntuisi kuinka hyvältä tahansa, iän myötä jokaisen pitäisi käydä säännöllisesti optometristin perusteellisessa näön ja silmien terveyden tutkimuksessa. Yksi hyvä neuvo on tehdä kunnollinen tutkimus viimeistään 50-vuotissyntymäpäivän korvilla. Monesti äijille täytyy huomauttaa, että käytättehän te autoakin katsastuksessa, miksi ette huolla näköänne, Hiukka naurahtaa.
Kaikki tutkimukset kerralla

Brillet tunnetaan paitsi ainutlaatuisesta silmälasivalikoimastaan, myös laaja-alaisesta asiantuntijuudesta mitä tulee silmien tutkimiseen ja silmän terveyden ongelmien tunnistamiseen. Muun muassa tarkka näöntutkimus ja nykyaikainen kuivasilmäpalvelu takaavat sen, että asiakas saa luotettavimman tiedon silmiensä tilanteesta saman katon alta. Kattauksen täydentävät silmälääkärien palvelut.
– Optometristit ja silmälääkärit pystyvät tekemään hyvin laajoja tutkimuksia. Meiltä asiakas ohjataan tarvittaessa myös jatkotutkimukseen – tai parhaassa tapauksessa todetaan, että voi kun kaikki olikin hyvin, Hiukka kuittaa.
Tällainen ideaalitilanne osuu kohdalle todennäköisimmin silloin, kun asiakas on huolehtinut silmiensä terveydestä hyvissä ajoin ja säännöllisesti.
– Silmälääkärin tutkimuksessa piilevätkin silmäsairaudet voidaan todeta varhaisessa vaiheessa. Tästä syystä säännöllinen silmien terveyden tutkiminen on tärkeää, Alapuranen ja Typpö komppaavat.
Varaa aika näöntutkimukseen osoitteessa: www.brillet.fi/ajanvaraus
Yhteystiedot:
- Koskikatu 22, Rovaniemi
- 0400 448 922
- brillet@brillet.fi
- www.brillet.fi
- Avoinna: arkisin klo 9-18, lauantaisin klo 10-15.
Tutustu myös verkkokauppaan: www.brillet24.fi
Seuraa Facebookissa: facebook.com/brilletoptikko