Muutimme vaimoni kanssa keskustan tuntumasta kerrostalosta Kemijoen rannalle rivitaloon, jossa saamme ikkunasta ihailla sitä, kuinka luonto herää eloon. Sorsat ja lokit uivat silmiemme edessä.
Olemme toki kumpikin pitkähkön yhteisen matkan aikana olleet tilaisuudessa seurata näitä elämälle tärkeitä asioita enennenkin.
Mieleeni muistuu tapaus vuosien takaa. Sain kutsun talkoilemaan Ounaspaviljongille eli vartioimaan kesäyöksi yleisötapahtumaan tarvittavia äänentoisto- ja muitakin arvolaitteita. Mietin alkuiltana sitä, miten saisin aikani kulumaan ja miten pysyisin hereillä koko yön.
Asiat etenivät äkkiä niin, että ohjelmaa tuli tarpeeksi. Kesä oli kauneimmillaan ja luonto esitteli parhaita puoliaan. Ohjelma alkoi ilman esipuheita ja kuulutuksia.
Joelta alkoi kuulua kauhea mekkala ja kääkätys. Menin lähempää katsomaan ja huomasin sorsaparven, jota johti äitiemo perässään iso liuta sorsanlapsia. Äiti ilmiselvästi antoi ohjeita taakseen ja homma näytti pelaavan.
Katsoin joen keskijuoksulle ja näin siellä isomman sorsan. Ajattelin sen olevan isäsorsa, jota ei näyttänyt mikään huolestuttavan. Hyvä, ettei pannut tupakaksi.
Luuloni oli väärä. Yhtäkkiä kaksi pikku palleroista lähti ilmiselvästi tarkoituksella yrittämään kovasti virtaavalle keskijuoksulle. Alkoi mekastus. Isään tuli eloa ja suuren käkätyksen tehostamana se kovaa ääntä pitämällä ja vauhdilla tuli palleroisia kohti.
Äiti oli lähempänä ja sillä oli kovempi äänivaranto, kun oli kurinpalautuksen aika. Olin näkevinäni naperoiden niskavilloihinkin puuttumisen, mutta se oli hellääkin hellempi.
Yö sujui kohtalaisen nopeasti kun ohjelmaa riitti. Totesin, että syy isän viihtymiseen joen keskijuoksulla oli vaarojen torjuminen siltä taholta. Pikkusorsien turvallisuuden turvaamisessa ei pidetty taukoja.
En vertaa sorsapalleroista huolehtimista siihen, miten turvallisuus hoidetaan nuorissa suomalaisperheissä, mutta mallia he voisivat sorsilta ottaa. Niillä ei ilmennyt kiirettä elämän rytmiin , kuten nuorilla ihmisillä – toista se oli ennen.