Kesäkuussa voimaan astunut maastapoistumislaki edellyttää, että EU:n ulkopuolelta tulleen työntekijän työsuhteen päättyessä työnantaja ilmoittaa asiasta viranomaisille, ja työntekijällä on 3–6 kuukautta aikaa löytää uusi työ tai poistua maasta. Yrityksille tulee lisää byrokratiaa – mutta ennen kaikkea laki murentaa työntekijän kokemusta pysyvyydestä.
Suomessa vaikea suhdannetilanne on heikentänyt työllisyyttä ja lisännyt työttömyyttä. Samat haasteet ovat heijastuneet myös ulkomaalaiseen työvoimaan. Siten lakimuutos tulee vaikuttamaan tuhansiin Suomessa asuviin ulkomaalaisiin ja heidän perheisiinsä.
Työttömyyden nousu on seurausta tilapäisesti heikentyneestä työvoiman kysynnästä. Kun suhdanne kääntyy, nostaa työvoimapula nopeasti päätään. On strategisesti lyhytnäköistä tarkastella työvoiman tarvetta pelkästään nykyisen työmarkkinatilanteen valossa. Suomen talous on vuosia kärsinyt rakenteellisesta työvoimapulasta, joka hellittää hetkellisesti heikoissa suhdannetilanteissa. Nousun käynnistyttyä on myöhäistä itkeä maasta muuttaneiden osaajien perään.
Työllistymiseen tarvitaan aikaa. Asunto, puolison työ tai lasten koulu ja päiväkoti eivät siirry maasta toiseen nopeasti. Jos ihmiselle jää tunne, että työpaikan menettäminen johtaa automaattisesti maasta poistamiseen, ei Suomi näyttäydy houkuttelevana paikkana rakentaa tulevaisuutta. Maahanmuuton taloudellinen hyöty toteutuu parhaiten, jos sekä työntekijä että yhteiskunta sitoutuvat toisiinsa.
Nykyjärjestelmä tekee sitoutumisen vaikeaksi. Työnteko-oikeutta koskevat rajoitukset ja saatavuusharkinta voivat estää jo maassa olevan henkilön työllistymisen toiselle alalle, vaikka tarve työvoimalle olisi todellinen. Hallitus laajentaa työnteko-oikeutta valtakunnallisille työvoimapula-aloille, mutta lista sallituista ammateista on absurdin suppea. On nurinkurista vaatia ihmisiä työllistymään nopeasti, mutta estää työllistyminen byrokratialla.
Tarpeeton sääntely tulisi purkaa ja mahdollistaa ketterä osallistuminen työmarkkinoille niille, jotka ovat asettuneet Suomeen. Juuri he ovat osoittaneet halua osallistua yhteiskuntaan työn kautta. Olisi kohtuullista, että saatavuusharkinnasta vapautettaisiin vähintäänkin jo Suomessa työluvalla työskentelevät tai äskettäin työskennelleet sekä heidän puolisonsa.
Julkisen talouden vakauttamisen kannalta maahanmuuttajien integroituminen työmarkkinoille on keskeistä. Se vaatii ennakoitavaa, inhimillistä ja pitkäjänteistä politiikkaa.
Mallia kannattaisi ottaa esimerkiksi Kanadasta, jossa pysyvän oleskeluluvan voi saada tietyin edellytyksin suoraan koko perheelle. Siellä maahan halutaan uusia kanadalaisia, ei pelkkää työvoimaa. Tähän Suomenkin tulisi pyrkiä, sillä lopulta se johtaa parhaaseen lopputulokseen myös työmarkkinoilla.