Maanantain koronaseuranta
12.45: Sodankylässä koronarokotuksia tarjolla runsaasti
Sodankylässä on jaossa runsaasti koronarokoteaikoja kuluvalle viikolle, tiedottaa kunta. Ajan koronarokotukseen voi saada suoraan ajanvaraukseen soitettaessa. Kuluvalla viikolla koronarokotuksia annetaan arkipäivien lisäksi myös lauantaina 17. heinäkuuta.
Sodankylässä koronarokotusajan voivat varata kaikki 16 vuotta täyttäneet ja tätä vanhemmat. Nyt myös 12–15 -vuotiaat riskiryhmiin 1 ja 2 kuuluvat voivat varata ajan koronarokotukseen.
Sodankylässä koronarokotukseen voi varata ajan soittamalla suoraan koronarokotenumeroon 040 579 9199 (ma-to klo 8–15.30 ja pe klo 8–13.30). Koronarokotenumerossa ei ole takaisinsoittopalvelua. Numerosta annetaan ainoastaan koronarokotusaikoja.
12.06: Suomessa 133 uutta koronatartuntaa
Suomessa on todettu 133 uutta koronavirustartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL.
Sairaalahoidossa Suomessa koronaviruksen vuoksi on 43 henkilöä, joista kahdeksan on tehohoidossa.
12.05: Lapin sairaanhoitopiirissä kaksi uutta koronatartuntaa
Lapin sairaanhoitopiirissä on todettu kaksi uutta koronavirustartuntaa. Tartunnat on todettu Rovaniemellä karanteenissa olevilla henkilöillä.
08.23: Länsi-Pohjassa yksi uusi koronavirustartunta
Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirissä on todettu viikonlopun aikana yksi uusi koronavirustartunta.
Tapaus liittyy sairaanhoitopiirin mukaan Rovaniemen tartuntaketjuun.
Sunnuntain koronaseuranta
Rovaniemen koronaketjussa kolme uutta altistumispaikkaa
Rovaniemen tartuntaketjussa on löydetty kolme uutta altistumisajankohtaa. Edellisten altistumispaikkojen lisäksi koronavirukselle on voinut altistua:
- Elokuvateatteri Bio Rexissä ke 7.7. klo 21–23
- Neste K Reissumiehessä to 8.7. vastaisena yönä klo 02–03
- Minimanin Feenix-ravintolassa to 8.7. klo 12.45–13.05
Kaikkia kyseisinä aikoina paikalla olleita kehotetaan menemään koronavirustestiin, vaikkei oireita ilmenisikään. Lähikontakteja tulee välttää testituloksen varmistumiseen asti. Oireisten on mentävä testiin heti.
Kaikki altistumispaikat löydät alta.
Ruokakaupat:
Prisman elintarvikepuoli
la 3.7. klo 12–20
ma 5.7. klo 8–14
Minimani
ma 5.7. klo 18.30–18.40
ti 6.7. klo 18–19
Kairatien K-market: ti 6.7. klo 20–20.15
Viirinkankaan K-market: ke 7.7. 17.30–18.30
Lidl Teollisuuskylä:
ma 5.7. klo 12.45–13.30
ti 6.7. klo 16.15–16.30
Keskustan Sale: ma 5.7. klo 9.15–9.30
K-supermarket Kauppatori: ti 6.7. 15.45–16
Ravintolat/kahvilat/baarit:
Kansan Pubi
pe–la 2.–3.7. klo 21–01
la–su 3.–4.7. klo 21–21.30 ja 24–02
ke 7.7. klo 01–02
Halfmoon
pe–la 2.–3.7 klo 01–04
la–su 3.–4.7. klo 23–04
Kauppayhtiö
su 4.7. klo 15–18 (terassi)
su 4.7. klo 19–21 (Pure Pizzan puoli)
Oluthuone, terassi: ma 5.7. klo 18–20
Wingston-siipiravintola: su 4.7. klo 17–18.30
Oliver’s Corner, terassi: su 4.7. klo 18–18.20
Feenix-ravintola Minimani: to 8.7. klo 12.45–13.05.
Kuntosalit
Liikku Rovaniemi
ma 5.7. klo 8.20–9.30
ti 6.7. klo 15.30–16.45
Easyfit Rovaniemi
ma 5.7. klo 17.20–19
Urheilutapahtumat:
RoPS-peli su 4.7. klo 18.30–20.30
Urheiluopisto, Kultavaskooli-peli su 4.7. klo 9.45–11 ja 13.30–15.30
Muut
Arktikum: su 4.7. klo 13–16
Elokuvateatteri Bio Rex ke 7.7. klo 21–23
Neste K Reissumies: to 8.7. vastaisena yönä klo 02–03
Rovaniemen tartuntaketjussa 42 tartuntaa
Rovaniemen koronaketjussa on todettu yhteensä 42 tartuntaa. Sunnuntaina todettiin viisi uutta tartuntaa, kaikki karanteenin sisällä. Lauantain tartunnat osoittautuivat PCR-testeissä negatiivisiksi.
Kaupunki jatkaa epidemian perusvaiheessa, koska tartuntaketjuun liittyvien tartuntojen leviäminen vaikuttaa pysähtyneen. Tilanteen rauhoittumiseen on vaikuttanut ihmisten testausaktiivisuus.
Isoja kokoontumisia sisätiloissa kehotetaan kuitenkin välttämään ensi viikon perjantaihin asti.
Rovaniemen koronaketju kasvaa nytkähdellen
Rovaniemellä viime viikonloppuna alkaneessa tartuntaketjussa on todettu sunnuntaipäivään mennessä yhteensä 41 tartuntaa. Tartunnoista 40 on todettu tällä viikolla ja yksi viime viikolla.
Viikonlopun aikana Rovaniemellä on todettu yhteensä kuusi uutta tartuntaa, joista neljän on katsottu liittyvän olemassa olevaan tartuntaketjuun. Kahden tartunnan liitoksia ketjuun ei vielä tiedetä.
Uudet tartunnat ovat alustavia, joten tartuntojen kokonaismäärä voi vielä muuttua. Tartunnat vahvistetaan PCR-testillä.
Suomessa on todettu 138 uutta koronavirustartuntaa
Suomessa on raportoitu 138 uutta koronavirustartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Kahden viime viikon aikana on raportoitu 2 779 tartuntaa, mikä on 1 553 enemmän kuin edellisten kahden viikon aikana.
Kaikkiaan koronavirustartuntoja on raportoitu Suomessa pandemian aikana 98 082.
Lauantain koronauutisia
Rovaniemen tartuntaketjussa kaksi uutta tartuntaa
Rovaniemellä viime viikonloppuna alkaneessa tartuntaketjussa on todettu kaksi uutta tartuntaa. Tartunnat todettiin perjantaina rovaniemeläisillä henkilöillä.
Lauantain aikana uusia tartuntoja ei ole löydetty, vaikka testejä on tehty päivän aikana valtavat määrät. Terveystalon ja Mehiläisen testauspisteillä kävi lauantain aikana noin 620 ihmistä.
Rovaniemen tartuntaketjussa on todettu tähän mennessä yhteensä 37 tartuntaa. Lapin sairaanhoitopiirin alueella on todettu tällä viikolla 39 tartuntaa, joista kaksi on todettu Kittilässä ulkopaikkakuntalaisilla henkilöillä.
Viruksen esiintyvyys Suomessa kasvaa, suurin ilmaantuvuus Päijät-Hämeessä
Koronaviruksen ilmaantuvuus kahden viikon ajalta on Suomessa nyt 48 tartuntaa sataatuhatta asukasta kohden. Tätä edeltävien kahden viikon aikana ilmaantuvuusluku oli maassa noin 21. Luvut ovat pyöristettyjä.
Suurinta ilmaantuvuus on tällä hetkellä Päijät-Hämeen alueella, jossa tartuntoja on kahdelta viikolta 94 sataatuhatta asukasta kohden. Ilmaantuvuus on alueella kolminkertaistunut edeltäviin kahteen viikkoon verrattuna.
Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueella ilmaantuvuusluku on 79 ja Kymenlaaksossa 73. Lukujen valossa vähiten koronaa on Suomessa tällä hetkellä Keski-Pohjanmaalla, jossa ei ole todettu yhtään tartuntaa kahteen viikkoon. Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirissä ilmaantuvuusluku on 5 ja Pohjois-Pohjanmaalla ja Vaasassa 10.
THL: Suomessa 293 uutta koronavirustartuntaa
Suomessa on raportoitu 293 uutta koronavirustartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Kahden viime viikon aikana on raportoitu 2 668 tartuntaa, mikä on 1 527 enemmän kuin edellisten kahden viikon aikana.
Kaikkiaan koronavirustartuntoja on raportoitu Suomessa 97 944.
Drive in -testauspisteellä ruuhkaa Rovaniemellä
Rovaniemen testauspisteet ovat ruuhkautuneet lauantaina. Mehiläisen drive in -testauspisteelle johtavalla Yliopistonkadulla liikenne on jonoutunut Sairaalakadun suuntaan.
Keskustaan suuntaavia autoilijoita kehotetaan kulkemaan Viirinkankaan kautta Nelostielle.
Rovaniemen testauspisteiden kapasiteettia on lisätty viikonlopun aikana. Mehiläisen drive in -testauspisteen lisäksi myös Lappican testauspiste ja Terveystalon testauspiste ovat poikkeuksellisesti auki lauantaina ja sunnuntaina.
Mehiläisen drive in -testauspiste, Sairaalakatu 1
ma–pe klo 7.30–14.30
la–su klo 8.30–15.30
Terveystalon testauspiste, Kauppakeskus Revontulen 1. krs, eteläpääty
ma-ti klo 7.20–14 ja ke-pe klo 7.20–13
Poikkeuksellinen aukioloaika la 10.7. ja su 11.7. klo 8–13
Lappican testauspiste (vain ajanvarauksella), Lapinkävijäntie 2
ma-to klo 7.30–15.30 ja pe klo 7.30–14.30
Poikkeuksellinen aukioloaika la 10.7. ja su 11.7. klo 7.30–12
Ajanvaraus Lappican puhelinpalveluun 020 692 190 arkisin kello 7.30–13, ja viikonloppuna la 10.7. ja 11.7. klo 7.30–11.30.
Lapin sairaanhoitopiirissä tällä viikolla 37 tartuntaa, Länsi-Pohjassa kolme
Perjantaina Lapin sairaanhoitopiirissä todettiin 13 uutta koronavirustapausta, joista 10 liittyy Rovaniemen tartuntaketjuun. Sen lisäksi yksi tartunta todettiin rovaniemeläisellä henkilöllä rajatestauksen yhteydessä ja tämän tartunnan lähde on ulkomailla.
Kaksi tartunnoista todettiin Kittilässä. Tartunnan saaneet henkilöt ovat ulkopaikkakuntalaisia ja tartunta on peräisin ulkomailta.
Lapin sairaanhoitopiirissä on tällä viikolla todettu yhteensä 37 uutta koronavirustartuntaa. Tartuntamäärät ovat kasvaneet moninkertaisesti edellisiin viikkoihin nähden, sillä viime viikolla tapauksia todettiin kaksi ja sitä edeltävällä viikolla yksi.
Rovaniemellä tartuntojen taustalla on koronaviruksen herkästi tarttuva delta-muunnos. Rovaniemen kaupunki kehottaa paikallisia välttämään seuraavan viikon aikana sisätiloja, joissa on koolla paljon ihmisiä. Maskin käyttöä suositellaan julkisissa sisätiloissa ja kulkuneuvoissa.
Länsi-Pohjassa tartuntoja on tällä viikolla todettu perjantaihin mennessä kolme. Viime viikolla tartuntoja todettiin yhteensä kuusi ja sitä edeltävällä viikolla kaksi.
Perjantain koronauutisia:
Rovaniemen tartuntaketjussa uusia altistumispaikkoja, katso lista tästä
Rovaniemellä viime viikonloppuna alkaneessa tartuntaketjussa on todettu nyt yhteensä 34 tartuntaa. Tänään ketjussa on todettu 11 uutta tartuntaa. Tartuntojen taustalla on helposti tarttuva viruksen delta-muunnos.
Tartuntojen jäljitystyössä on löydetty lukuisia uusia altistumispaikkoja ja -ajankohtia, jotka on listattu alla. Kaikkia yllä mainituissa paikoissa kyseisinä aikoina olleita hakeutumaan koronatestiin 3–5 päivän päästä mahdollisesta altistumisesta, vaikka oireita ei ilmenisikään.
Oireisten tulee hakeutua testiin välittömästi. Ihmiskontakteja tulee välttää testituloksen varmistumiseen asti. Testauskapasiteettia on lisätty viikonloppuna.
Rovaniemen kaupunki pyytää kuntalaisia välttämään isoja ihmismassoja
Rovaniemellä on todettu tällä viikolla 35 koronatartuntaa, joista 34 liittyy viikonloppuna alkaneeseen ketjuun. Tautitilanne on huonontunut huolestuttavalla nopeudella.
Rovaniemen kaupunki vetoaa kaikkia kuntalaisia välttämään seuraavan viikon aikana sisätiloja, joissa on koolla paljon ihmisiä. Sen lisäksi julkisissa sisätiloissa ja kulkuneuvoissa tulee noudattaa maskisuositusta.
Koronatestiin tulee hakeutua matalalla kynnyksellä, jos koronavirusinfektioon liittyviä oireita ilmenee.