Kuva: Sammeli Harve

Se, että meillä ylipäätään on maakuntalauluja, on identiteettipolitiikkaa. Stereotyyppiset käsitykset Suomen eri osista ja niiden asukkaista syntyivät, kun fennomaanit takoivat kollektiiviseen tajuntaan ajatusta yhteisestä kansasta 1800-luvun mittaan.

Paikalliset identiteetit olivat ihmisille läheisempiä kuin abstrakti suomalaisuus ja jokaisen seudun ominaislaadun oli päästävä ihastelluksi osaksi kansallista mosaiikkia. Maakuntalaulujen osalta prosessi oli epämääräinen ja vaiheittainen ja vasta vuonna 1934 oli Kymenlaakso viimeisenä saanut sävelmänsä.