Lapin kansan pääkirjoituksessa (19.5.) esitettiin huoli, että EU:n monimuotoisuusstrategia toisi lisää suojelualueita Lappiin. Tämän vihjailtiin olevan paitsi monimuotoisuusstrategian vastaista myös hyödytöntä luontokadon torjunnassa.
Samassa yhteydessä nousi esiin, että Suomen suojelluista metsistä 80 prosenttia sijaitsee pohjoisessa, ja että suojelu keskittyy erityisesti Lappiin, jossa metsistä runsas neljännes on suojeltu valtion toimesta.
Mukaan tosin lasketaan myös heikommin puuta tuottavat metsät eli kitumaat, jotka muodostavat jopa 46 prosenttia kaikista valtion suojelemista metsistä. Missä kitumaat sijaitsevat? Lapissa tietenkin.
Ympäristöministeriön mukaan Ylä-Lapin vähäpuustoisesta alpiinisesta alueesta on suojeltu jopa 75 prosenttia. Kyse on tilastollisesta vääristymästä, jossa suojelu jakautuu epätasaisesti maakunnan sisällä. Lappi kattaa lähes kolmasosan koko Suomen pinta-alasta.
Lapin sisällä on useita eri luontotyyppejä ja viisi eri kasvuvyöhykettä, joissa jokaisessa elää oma lajistonsa. Tutkimukset osoittavat arktisen alueen olevan herkempi globaalille lämpenemiselle. Nykytiedon valossa sen on osoitettu lämpenevän lähes neljä kertaa nopeampaa kuin maapallo keskimäärin. Lisääntyvien vieraslajien myötä myös pohjoisiin oloihin sopeutuneiden lajien elämä vaikeutuu.
Pääkirjoituksessa esitetyt väitteet, joiden mukaan Lappi olisi luontokadon torjunnassa valovuoden muuta Suomea edellä, ja ettei Lapissa olisi suurta tarvetta lisäsuojelulle, tuntuvat tarkoituksenhakuisilta. Sen tähden otaksunkin niiden perustuvan joko kirjoittajan huolimattomuuteen tai silkkaan tietämättömyyteen.
Luonnonsuojelullisen tilanteen parantamiseksi määrän sijaan tulisi kiinnittää enemmän huomiota laatuun. Luontokato ei katoa, vaikka koko Ylä-Lappi suojeltaisiin. Lajit tarvitsevat ekologisia käytäviä, jotta ne voivat siirtyä ilmastonmuutoksen aiheuttamien haittavaikutusten tieltä pohjoisemmaksi.
Lisäksi tarvitaan tarkempaa tietoa eri kasvillisuusvyöhykkeiden suojeluprosenteista, jotta voimme edistää oikeita kohteita. Ideaalissa tilanteessa suojelualueet muodostavat yhtenäisen verkoston, joka etenee aina Nuorgamiin saakka. Pienetkin vanhan metsän saarekkeet voivat olla arvokkaita keitaita vanhojen metsien lajeille.