Lukijoiden rakastama kirjailija ja professori Laila Hirvisaari on kuollut 83-vuotiaana kotonaan Helsingissä. Asiasta kertoi kustannusyhtiö Otava.
Viipurissa vuonna 1938 syntynyt Hirvisaari oli yksi luetuimmista kirjailijoista Suomessa. Hänen romaanejaan on myyty Suomessa miljoonia kappaleita.
Hirvisaari julkaisi viidelle vuosikymmenelle ulottuvan uransa aikana useita laajoja historiallisia romaanisarjoja sekä käsikirjoitti näytelmiä ja tv-sarjoja. Hän sai teoksistaan lukuisia palkintoja ja tunnustuksia, kuten Pro Finlandia -mitalin vuonna 1993. Professorin arvonimen hän sai kesäkuussa 2002.
Finlandia-palkintoehdokkaana Hirvisaari on ollut kerran, vuonna 2011 romaanillaan Minä, Katariina. Teos sai pari vuotta myöhemmin jatko-osan nimeltä Me, keisarinna. Iso työ laajoine taustatutkimuksineen lähes uuvutti tunnolliseksi kirjoittajaksi tiedetyn kirjailijan.
– Joskus kun voimat loppuivat, soitin hyvälle ystävälleni Kaari Utriolle, joka on Suomen eittämättä paras historiankirjoittaja. Hän on se, joka osaa historiallisen romaanin – itselläni oli vähän vaikeuksia, eikä vähän ensinkään, Hirvisaari sanoi STT:lle vuonna 2013.
Hänen esikoisteoksensa Lehmusten kaupunki ilmestyi vuonna 1972. Lehmusten kaupunki -sarja perustui Lappeenrantaan 1930-luvulta lähtien. Suurin osa Hirvisaaren tuotannosta sijoittuu lähimenneisyyteen hänen entisille kotiseuduilleen, Kaakkois-Suomen, Karjalan ja Venäjän alueille.
Hirvisaari oli historiallisilla romaaneillaan myyntilistojen kärjessä useina vuosina.
– En koskaan ajattele myyntiä. Päinvastoin olen itselleni ankara. Minun täytyy olla. Kirja tehdään aina lukijaa varten. Itsekritiikki vain kasvaa iän myötä, hän sanoi STT:lle vuonna 2011.
Sotaorpous jätti syvän jäljen
Laila Hirvisaari on kirjoittanut myös nimellä Hietamies. Hän oli naimisissa Heikki Hietamiehen kanssa vuodesta 1958 vuoteen 1991. Tyttönimensä Hirvisaari hän otti takaisin vuonna 2004 yhtä aikaa kolmen serkkunsa kanssa. Laila Hirvisaaren isä Aarne kaatui sodassa vuonna 1941. Sotaorpous jätti kirjailijaan syvän jäljen. Hän on kuitenkin sanonut, että elämä, jossa ei ole särmiä, ei synnytä luovuutta.
– Minulla oli sodan jälkeen merkillinen salaisuus sisälläni, josta en puhunut edes äidilleni. Mietin aina, että isän poissaoloon voi olla kolme syytä: joko hän on maassa tai taivaassa tai sitten oli vielä kolmas mahdollisuus, paras kaikista, hän on vankileirillä. Kuinka pieni tyttö tuli tietoiseksi vankileiristä, sitä en tiedä. Vasta isompana ymmärsin, että isä ei ollut vankileirillä. Hän oli taivaassa, Hirvisaari kertoi puhuessaan sotaorpojen valtakunnallisessa juhlassa vuonna 2004.
Kannusti uusia kirjailijoita
Hirvisaari muistetaan kirjailijantyönsä ohella arvostettuna kirjallisuuden lähettiläänä ja uusien kirjailijoiden kannustajana.
Kirjailija kertoi olevansa ylpeä nuorista lahjakkaista kollegoistaan, kuten Sofi Oksasesta ja Leena Parkkisesta.
– Heillä on uusia ideoita, erilaisia kuin omani. Tulenkantajat avasivat ikkunoita Eurooppaan, mutta nämä ovat jo hypänneet sinne kädet levällään, Hirvisaari sanoi STT:n haastattelussa.
1920-luvulla Suomessa vaikuttanut Tulenkantajat oli kirjailijalle tärkeä ryhmä.
– Jo sana Tulenkantajat saa minut aina haukkomaan henkeä, niin syvästi, ja syvälle tämä kirjailijaryhmä sieluuni painui. Rakastin ajatusta "Ikkunat auki Eurooppaan" ja rakastan sitä yhä, Hirvisaari sanoi puhuessaan Unto Seppäsen juhlassa vuonna 2004.
