Me täällä Rovaniemellä olemme jo jonkin aikaa tienneet, että vuoden alussa kaupungissa aletaan kuvata Pohjantähti-nimistä rikossarjaa, jonka tuottaa Yellow Film & Tv. Sarjan päähenkilö on Maria Pudas, joka ratkaisee rikoksia yhdessä työparinsa Samu Pajalan kanssa. Rikokset perustuvat tositapahtumiin. Sarjan on tilannut Yle ja se nähdään Ylen kanavilla ja Areenalla vuonna 2023.
Kun lupaa kuvauksiin pihallani kysyttiin joskus joulukiireiden alla, huolettomasti heitin, siitä vaan. Ajattelin, että siellä hetken pihalla pyörivät ollessani vaikka maakunta-ajelulla jossakin päin Lappia. Siis tulevat ja menevät. Koska kyseessä on dekkari, niin ehkä siellä pihalla joku tapetaan, mutta ei sitten muuta.
Vähänpä tiesin, enhän koskaan ennen ole nähnyt elokuvakuvauksia. Nyt näin.
Aina silloin tällöin pihalle ilmestyi hienotunteista ja kohteliasta porukkaa. Pelkäsin, että häiritsen, kun potkukelkkani kanssa siellä pujottelin puita hakiessani. Joka kerta kulkiessani sain ystävällisiä tervehdyksiä, et häiritse, emmehän me sinua?
"Jäin seuraamaan ainutlaatuista näytelmää"
Varsinaiset kuvaukset alkoivat 14. helmikuuta kello 7 aamulla. Minä, aamu-uninen yökyöpeli, aloin havahtua todellisuuteen. Nukuin neljä tuntia. Pelotti mahdollinen lumisade. Viideltä kökin pihalla silmät ristissä lumikolan kanssa. Lohdutti, että muita näkyi vieläkin aikaisemmin.
Hiukan myöhemmin ruokin ulkolinnut ja samalla tarkistin liittymän. Ilokseni näin, miten kylätietä juuri lanattiin. Postilaatikosta löytyi huomaavainen ilmoitus tulevasta tapahtumasta ja pahoittelu mahdollisista häiriöistä. Itse olin ainoastaan hyvilläni: kerrankin tässä hiljaisessa kylässä on vipinää ja sitä emme järjestä me kyläläiset itse.
Auton olin vienyt äitini pihalle edellisenä iltana, eipä ole kuvausten tiellä. Nyt piha oli autio ja tyhjä. Onneksi oli, sillä kuin silmänräpäyksessä se täyttyi ääriään myöten. Myös tien reunat täyttyivät autoista. Siellä oli liikenteen valvonta, kai ensimmäistä kertaa Vitikanpäässä. Huolestuneena katselin ikkunasta. Mietin kulkijoiden reaktioita, kukaan ei puinut nyrkkiä.
Enhän minä malttanut kotoa poistua, jäin seuraamaan tätä ainutlaatuista näytelmää. Sitä seurasivat myös koirani Onni ja Aapo, äänekkäästi. Hiukan ennen puolta päivää nappasin ne reppuun ja kuskasin äidin luo päivähoitoon. Kuulin, kuinka pihalla kaikui, että talon omistaja saapuu koirineen. Kuvaukset keskeytyivät ja minut autettiin ihmisten ja kuvauskaluston välistä kylätielle.
Piha ja saunatupa siivottiin lähtiessä
Muuten sain vapaasti sisätiloissa kuvauksia seurata, kunhan pidin huolen, ettei pärstäni näkynyt liian lähellä ikkunaa ja tavoittanut kameran silmää. Sisällä poistettiin näkymää häiritsemästä myös pari lamppua ja korjailtiin verhoja.
Koska ulkona oli kylmä, ihmiset piipahtelivat vähän väliä sisällä lämmittelemässä. Ovelta kuului kohteliaita koputuksia ja huudahduksia, saako tulla. Introverttinä persoonana ihmettelin itseäni, tämähän on kivaa. Mieltäni lämmittivät kauniit sanat, tässä vanhassa talossa on hyvä henki.
Johonkin aikaan päivästä havaitsin, että saunatuvan savupiipusta tuprusi savua. Siellä oli väen henkilökohtaisia tavaroita ja toinen lämmittelypaikka.
Jos olinkin jossakin vaiheessa miettinyt, että apua, niin kokemus oli positiivinen. Hattua pitää nostaa kuvausporukalle. He tekivät lähes tauotta työtä aamuseitsemästä iltaseitsemään, kaksitoista tuntia. Varmasti he olivat väsyneitä, mutta se ei näkynyt ulospäin.
Illalla mennessäni saunatuvalle huomasin, että tupa oli jopa siivottu. Myöskään pihalla ei näkynyt roskan roskaa. Tunnelma oli haikea, vähän niin kuin lomalaisten lähdettyä, kun jää yksin. Teki melkein mieli huutaa, että kerran vielä pojat!
Jos nyt pitäisi jotakin vinkkiä seuraaville kuvauskohteille antaa, niin sanoisin Lotta Hintsan sanoin, että vuori on kiivetty vasta silloin, kun on päästy myös turvallisesti alas. Keskinäisessä vuorovaikutuksessa tunnelma on tärkeä, niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan, tämä loppuun asti.