Keskustan Kemin kunnallisjärjestö ja valtuustoryhmä kyselevät (LK 15.7.), eikö vasemmisto halua turvata työpaikkoja Länsi-Pohjassa.
Vasemmistoliitto on johdonmukaisesti halunnut ja haluaa edelleen turvata julkiset terveyspalvelut ja työpaikat yhteistyössä henkilöstön ja alueen kuntien edustajien kanssa.
Keskusta sen sijaan uskoo Mehiläiselle ulkoistetun sairaalan kykyyn turvata henkilöstön työpaikat. Kannattaa kysyä työpaikoista ja työehdoista esimerkiksi sairaalan hoitohenkilöstöltä ja heidän ammattijärjestöiltään. Kysyä voi tietenkin myös Kemin terveyskeskuksen minimiin karsituista vastaanottopalvelujen työpaikoista, jotka ovat aiheuttaneet toistuvia reklamaatioita kuntalaisten palvelujen tarjonnassa. Miksei myös puolittain opiskelijatyövoimalla pyöritetystä akuuttiklinikasta?
Turvasiko työpaikkoja myöskään epäonnistunut yritys siirtää sairaalan ruokapalvelut Etelä-Suomeen ja osittain myös Suomenlahden eteläpuolelle?
Lisäksi ihmetellään, mihin perustuu se väite, että kustannukset ovat karanneet käsistä.