Jaakko Ylitalo, Seppo Räty ja Arto Kämä ovat esittäneet käsityksiään talvisodan alkamisen syistä.
Petroskoin yliopiston historianprofessori Juri Kilinillä on talvisodan alkamisen syistä selvä näkemys. Hän oli yksi tilaisuudenpää esiintyjistä talvisodan alkamisen 80-vuotispäivän muistoksi järjestetyssä tilaisuudessa Petroskoissa. Alueluovutuksista Kilin toteaa, että se oli tyypillistä manipulointia, eikä Neuvostoliitto ollut valmistautunut maanvaihtoon. Neuvostoliiton aluetarjoukset olivat keino pelata aikaa.
Neuvostoliitto vaati tarkoituksella Suomea vetämään uuden rajan Karjalan Kannaksella puolustuslinjan pohjoispuolelle Länsi-Kannaksella. Suomalaiset eivät voineet tähän suostua. Jos olisivat suostuneet, se olisi avannut esteettömän tien Neuvostoliitolle Viipuriin ja Helsinkiin asti. Neuvostoliitossa tiedettiin hyvin, että suomalaiset eivät koskaan lähde kahdenkeskiseen sotaan Neuvostoliittoa vastaan. Stalinin todellinen tavoite oli Suomen valtaaminen kokonaan, eikä suinkaan rajansiirto. Suunnitelmissa oli tehdä suuri punainen Suomi, mutta pelko Britannian ja Ranskan puuttumisesta talvisotaan sai Stalinin keskeyttämään Suomen valloituksen.