Lukijalta
Mielipide
Tilaajille

Lukijalta: Suomen historian vääristelyä

Esko-Juhani Tennilän kirjoitus (LK 7.1.) Venäjän vaarattomuudesta oli masentavaa luettavaa. Kari Rantala kannatti (LK 30.12.) maamme turvallisuuden lisäämistä muun muassa Natoon liittymällä. Uhkana on Venäjän lisääntynyt sotilaallinen voima ja arvaamattomuus. Tennilä puolestaan sanoo, ettei "Venäjän taholta mitään sellaista uhkaa ole". Mitään perustelua hän ei esitä. Hän väittää, että 30-luvulla peloteltiin samalla asialla: "Silloin liityttiin natsi-Saksan liittolaiseksi".

Venäjä on hyökännyt Suomeen kymmeniä kertoja. 1808-09 sodassa se sai irrotettua Suomen valtakuntansa osaksi. Esi-isäni, ruotusotilas Carl Sjö taisteli siinä sodassa, mutta ilmeisesti ei tarpeeksi hyvin. Saimme autonomian, mutta valtiopäiviä ei kutsuttu koolle vuosiin. Vuosisadan lopussa ja 1900-luvun alussa alkoivat sortokaudet, mielivalta ja venäläistämistoimet. 1916-1918 onnistuimme saamaan Itsenäisyyden ja oman valtion. Ajanjakso vaati paljon uhreja, mutta venäläiset sotilaat saatiin karkotettua pois. Sisällissotaamme oli toki ymmärrettävät syyt. Oli niin paljon korjattavaa.