Sosiaalityötä ei aina tehdä mielikuvan omaisesti siististi sermin takaa, vaan myös etulinjassa samalla kun koronan toinen aalto runnoo työntekijöitä karenssiin ja sairauslomille. Resurssi on lähtökohtaisestikin pieni eikä ylimääräistä henkilökuntaa ole saatavilla.
Samalla kun olen huolissani hoitohenkilökunnan jaksamisesta huomaan, etten näe sosiaalityön henkilöstön jaksamiseen liittyviä keskusteluita mediassa juuri lainkaan. Kuntien taloustilanne on haastava, eikä sitä kautta ole tulossa käytännön työskentelyyn riittävää helpotusta esimerkiksi uusien vakanssien muodossa.
Yhteiskuntamme elää syrjäytymisen ja eriarvoistumisen aikakautta, kun koronakriisin aiheuttamat sosiaalisten ilmiöiden haasteet näyttäytyvät akuuttien tilanteiden lisäksi myös viiveellä. Tämä lisää sosiaalityön tarvetta pitkäkestoisesti kaikissa ikäryhmissä ja yhteiskuntaluokissa. Miten me työntekijät kentällä yhdistämme ylityörajoitukset ja henkilöstövajeen?
Vastikään yövuorossa itkevää lasta sylissä kantaessani turvavälimme oli poski poskea vasten.