Rovaniemen seurakunnan kirkkovaltuusto kokoontui 20. helmikuuta muun muassa asettaakseen vaalilautakunnan kirkkoherran välitöntä vaalia varten. Vaalilautakuntaan valittiin jäseniksi nykyinen kirkkoherra, seurakunnan hallintojohtaja sekä kuusi muuta jäsentä ja kahdeksan varajäsentä kutsumisjärjestyksessä.
Se, että nämäkin luottamuspaikat jaettiin käytännössä vain isoimpien valtuustoryhmien kesken ei ollut mikään uutinen, mutta vaalilautakunnan puheenjohtajavaali oli surullinen yllätys.
Tavallisesti tämä vaatimaton kunniatehtävä on annettu eniten ääniä saaneelle ryhmälle eli nykyisessä kirkkovaltuustossa se on seurakuntaväen laajapohjainen valitsijayhdistys. Tästä kirjoittamattomasta säännöstä kuitenkin poikettiin, kun Kristillisten perusarvojen puolesta -ryhmä eli vanhoillislestadiolaiset päättivät esittää omaa ehdokastaan.
Käytiin vaali ja tehtävään valittiin seurakuntaväen Ville-Pekka Jokela äänin 17-14. Vaalissa annettiin myös kaksi hylättyä ääntä, joten valinta oli oikeastaan melko tiukka.
Tämä puheenjohtajavaali on mielestäni erinomainen osoitus siitä, että viisaus ei todellakaan asu yksin kirkkovaltuustossa. Kirkkovaltuutetut ovat yhtälailla vallasta viehättyviä poliitikkoja kuin muutkin, ja ryhmien välillä nähdään liittoumia ja juonittelua.
Siksi olenkin äärimmäisen onnellinen, että tuomiokapituli päätti, että Rovaniemen uusi kirkkoherra valitaan perinteisellä suoralla vaalilla, jossa seurakuntalaiset äänestävät. Näin kirkkoherran valinta on aidosti koko seurakunnan vastuulla, eikä jää kirkkovaltuuston isoimpien ryhmien suhmuroinnin varaan.
Avoimuuden ja osallisuuden puolustajia tarvitaan kuitenkin nykyistä enemmän myös kirkon sisällä, ja etenkin sen päättäjien pariin.
Kirjoittaja Miikka Keränen on kirkkovaltuutettu ja Tulkaa kaikki -listan edustaja.