
Valtionyhtiö Finavia suosittelee matkustajille kasvomaskin käyttöä lentoasemilla, vaikka Suomen hallitus tai sosiaali- ja terveysministeriö (STM) eivät ole antaneet suositusta asiasta.
Työntekijöille, jotka ovat lentoasemalla asiakkaiden kanssa tekemisissä, suu-nenäsuojaimen käyttö on pakollista.
– Olemme tulleet tulokseen, että suosittelemme matkustajille maskin käyttöä, koska lentoasemilla on paljon ihmisiä liikkeellä ja siellä tulee helposti tilanteita, kuten jonoja, joissa etäisyyksien ja turvavälien pitäminen voi olla vaikeaa, sanoo Finavian Helsinki-Vantaan lentoasemanjohtaja Ulla Lettijeff.
Maskien käyttö on Leffijeffin mukaan osa koronavirukselta suojautumista. Sen lisäksi lentoasemilla kiinnitetään huomiota hyvään käsihygieniaan ja turvavälien pitämiseen. Myös siivousta on tehostettu.
Matkustajien kohdalla kyseessä on suositus, eikä maskin käyttöä valvota mitenkään.
– Toivomme, että asiakkaat tulevat lentoasemalle maskin kanssa. Maski voi olla hyvin monenlainen, kuten kertakäyttöinen kirurgin maski, kankainen, itse tehty tai huivi.
Yhtiö on varannut alussa rajallisen erän suu-nenäsuojaimia asiakkaille, joilla ei ole omaa maskia mukanaan.
Lettijeff: ohjeistusta muutetaan tarvittaessa
Viranomaisten mukaan kasvomaskien käytöstä voi olla pahimmillaan enemmän haittaa kuin hyötyä, jos niitä käytetään väärin. Yhtiö on päätynyt suosittelemaan maskin käyttöä huolellisen harkinnan jälkeen.
– Uskomme, että maskeista on enemmän hyötyä kuin haittaa, mutta suojavarusteiden kanssa pitää olla tarkkana, koska oikein käytettynä ne suojaavat paremmin.
Lentoaseman työntekijät ovat jo käyttäneet yhtiön tiedotteen mukaan kasvomaskeja, mutta jatkossa niiden käyttö on pakollista asiakaspalvelussa, jos työpisteessä ei ole suojapleksiä.
Finavia tarjoaa lentoaseman asiakkaiden kanssa toimiville yrityksille ensimmäisen suu- ja nenäsuojainerän, mutta jatkossa yritysten pitää itse hankkia kasvosuojaimet. Lettijeff uskoo, että lentoasemalla toimivat yritykset pystyvät hankkimaan riittävästi kasvosuojaimia ja tarvittaessa valtionyhtiö auttaa suojainten hankinnassa.
Lettijeff muistuttaa, että epidemian tilanne voi muuttua nopeasti. Sen takia yhtiö seuraa koronakriisiä jatkuvasti ja on valmis muuttamaan ohjeistusta tarvittaessa.
STM tekee parhaillaan selvitystä kasvomaskien käytöstä. Sen on määrä valmistua toukokuun aikana.
Finnair vaatii kasvomaskin käyttöä
Finnair ilmoitti tiistaina, että matkustajien pitää käyttää jatkossa suun ja nenän peittävää kasvosuojainta koko lentomatkan ajan. Suojain voi olla niin sanottu kirurgin maski tai esimerkiksi itse tehty kangasmaski.
Jos matkustajalla ei ole maskia, häneltä voidaan estää pääsy lennolle.
Tarvittaessa maskin saa lentokoneen henkilökunnalta, mutta yhtiö ei voi taata, että niitä riittää kaikille.
Syömisen ja juomisen ajaksi maskin voi ottaa pois.
Alle 7-vuotiaiden lasten ei tarvitse käyttää suojusta.
Jos maskin käytölle on terveydellinen este, matkustajan tulee antaa asiasta selvitys Finnairille viimeistään 72 tuntia ennen matkaa.
Lentoyhtiön matkustamohenkilökunta käyttää suu-nenäsuojuksia koko lentomatkan ajan.