Julkisesta velasta on tullut poliittista keskustelua kaikilla tasoilla hallitseva mörkö. Lääkkeeksi tarjotaan leikkauksia. Ei pysähdytä pohtimaan tällaisen politiikan pitkäaikaisia seurauksia eikä järkeä. Tällainen radikaali uusliberalismi on lyhytnäköistä ja vastuutonta politiikka, jota ei voi harjoittaa ainakaan silloin, jos asiaa tarkastelee pitkällä aikavälillä ja työtä tekevän näkökulmasta.
Talousajattelun on vallannut radikaali uusliberalismi, joka näkee vapaat markkinat ja budjettitasapainon pyhinä lehminä. Ajattelu perustuu ideologiseen ja utopistisiin kuvitelmiin maailmasta ja ihmisistä, mikä johtaa yhteen sovittamattomaan ristiriitaan todellisuuden kanssa. Ristiriita johtaa suosittelemaan poliittisia toimia, joiden seuraukset ovat vastakkaisia sen tavoitteiden kanssa – rikkaiden varallisuuden lisäämistä ja pääomien keskittämistä lukuun ottamatta.
Uusliberalismin ideaan kuuluu verojen minimointi, kuten Elinkeinoelämän keskusliiton lanseeraama ohjelma esittää: yhteisövero tulee laskea 15 prosenttiin, perintö- ja lahjavero tulee poistaa ja parhaiten tienaavien palkansaajien verotusta pitää alentaa.
On vaikea ymmärtää, miksi esimerkiksi Metsä Fibren verotusta ja veronmaksua Kemille tulisi alentaa. Yhtiöllä on toki jo lailliset keinot minimoida verotustaan nollaan.
Julkisen vallan osalta uusliberalismilla on kaksi pääsuositusta – vapaat markkinat ja budjettitasapaino. Radikaali vapaa markkina-ajattelu on johtanut julkisen omaisuuden massamyynteihin ja yksityistämiseen. Ne ovat heikentäneet palveluja, nostaneet kustannuksia kuluttajille ja lisänneet varallisuuseroja.
Vaatimus budjettitasapainosta yhdistettynä rikkaiden veronalennuksiin on saanut päättäjät leikkaamaan kaikesta. Tämä on johtanut hyvinvointivaltion alasajoon ja inhimillisiin kärsimyksiin. Yksityinen sektori on ottanut hoitaakseen yhä enemmän julkisen sektorin tehtäviä tavoitteenaan muuttaa julkisen terveydenhuollon ahdinko helpoksi tulevaisuuden rahasammoksi.
Leikkauspolitiikka ei ole johtanut budjettitasapainoon, kuten Purran ja Orpon harjoittama politiikka kiistatta osoittaa. Nälkään, sairauteen ja kärsimykseen leikkauspolitiikka johtaa aina samalla varmuudella kuin se johtaa suurpääoman voittojen lisääntymiseen. Onhan uusliberalismi pohjimmiltaan rikasta omistavaa luokkaa suosivaa luokkapolitiikkaa.