Jos minulla olisi yksiselitteinen vastaus siihen, miten lopetamme kiusaamisen ja väkivallan lasten välisissä sosiaalisissa suhteissa, kertoisin sen teille heti nyt. Valitettavasti minulla ei sitä ole. Se vahva ajatus minulla kuitenkin on, että en usko silmä silmästä -menetelmään, en kurinpitoon enkä rankaisuun.
Uskon, että jos nämä edellä mainitut menetelmät olisivat toimivia, olisi väkivalta kadonnut maan päältä jo silloin, kun jalkapuu tai käden katkaisu olivat vielä ihan yleisesti sallittuja toimintatapoja. Jos väkivalta loppuisi väkivallalla, se olisi jo kuollut sukupuuttoon.
Uskon, että jokainen ihmislapsi on syntyessään halukas ja kyvykäs yhteistyöhön. Uskomustani tukee evoluutiobiologia. Sen mukaan ihminen on laumaeläin, joka yksilönä tarvitsee toistaan ja jolle jääminen oman yhteisönsä ulkopuolelle on ollut ja on vahingoittavaa. Vaikka nyky-yhteiskuntamme on aikojen alkuun verrattuna todella erilainen, eivät ihmisen lajityypilliset tarpeet ja piirteet ole kadonneet.
En usko, että lapset kiusaavat tai vahingoittavat toisiaan pahuuttaan tai siksi, että toisen kiusaaminen olisi itseisarvo. Uskon, että taustalla on kyvyttömyyttä tunnistaa omia tunteita, keinottomuutta ilmaista niitä rakentavasti toista alistamatta ja kokemattomuutta omien rajojen tunnistamisessa ja ilmaisemisessa. Epäreiluuden kokemus, suuttumus, suru, häpeä tai pelko tulevat meistä aikuisistakin usein ulos vihamielisesti, joko fyysisesti tai sanallisesti toista loukaten.
Lapset tarvitsevat sosiaalisten taitojen opettelussa aikuisten esimerkkiä. Nimenomaan esimerkkiä. Millään, mitä käskemme tehdä, ei ole merkitystä, jos omalla käytöksellämme mallinnamme päinvastaista.
Sillä, miten kohtaamme lapsen ja mitä mallinnamme omalla toiminnallamme, on merkitystä. Se antaa lapselle suoran ohjeen siitä, miten toinen ihminen tulee kohdata.
Olenko kunnioittava toisia ihmisiä ja itseäni kohtaan? Otanko lapseni tunteet ja tarpeet huomioon? Kuulenko lasta? Opetanko lasta kohtaamaan ja kuulemaan itseään ja toisia? Miten puhun toisista ihmisistä lapsen kuullen? Viestinkö puheillani ja teoillani, että kaikki ihmiset ovat arvokkaita, myös minä itse?
Haluan haastaa jokaisen aikuisen ottamaan vastuuta. Ollaan esimerkkejä, näytetään lapsille mallia ristiriitojen ratkaisussa ja opetetaan lapsia tunnistamaan ja ilmaisemaan tunteita. Onnistuakseen tässä usean meistä pitää aloittaa omasta itsestään.