Lau Nau täh­dit­tää ko­keel­lis­ta Kon­to-klu­bia

Viime syksyltä tuttu vaihtoehtomusiikin tapahtuma tarjoilee ainakin teknoa, ambientia ja psykedeelistä folkia.


Artistinimellä Lau Nau -toimiva Laura Naukkarinen nauttii myös kansainvälistä arvostusta.
Artistinimellä Lau Nau -toimiva Laura Naukkarinen nauttii myös kansainvälistä arvostusta.

Vaihtoehtoiseen ja marginaaliseen musiikkiin keskittyvä Konto-klubi palaa ensi lauantaina kulttuuritalo Wiljamiin. Toista kertaa järjestettävä tapahtuma tuo Rovaniemelle yhdeksän artistia Suomesta ja ulkomailta.

Tapahtuma avataan Musta kissa -kuppilassa, ja jatkuu Wiljamissa kahdella lavalla, näyttämötilassa ja aulassa. Illan Esiintyjät ovat Lau Nau, Marja Ahti, Lichen Gumbo, Vihaajat, Njihe, Jaakko Junnila, tot, Bereen Ondo ja Santeri.

Mistä kaikki sai alkunsa, Eetu Kangas, yksi tapahtuman järjestäjistä?

– Tapahtuman järjestää pieni työryhmä rovaniemeläisiä, jotka nykyään asuvat eri puolella Suomea. Niin tämän, kuin Rovaniemellä jo monen muunkin järjestetyn ja vielä järjestettävän tapahtuman alku tapailee Valistustalon purkamisen jättämää aukkoa.

Millaista musiikkia on luvassa?

– Illan aikana kuullaan monipuolinen kattaus eri genrejen musiikkia aina inarilaisesta psykedeelisestä folk-musiikista elektronisen musiikin eri tyylilajeihin, kuten ambientiin ja teknoon.

– Ohjelmistoon kuuluvat Lau Nau ja Marja Ahti ovat eräitä tämän hetken arvostetuimpia suomalaisia kokeellisen musiikin artisteja ulkomailla. He tulevat nyt esiintymään ensimmäistä kertaa Lappiin.

Mitä esiintyjää odotat itse eniten, miksi?

– Toki eniten odotan musiikkia, joka on minulle vähiten tuttua, tässä tapauksessa esiintyjiä Jaakko Junnila ja Njihe.

Konto-klubi järjestetään nyt toista kertaa. Kiinnostaako kokeellinen ja vaihtoehtoinen musiikki viime vuoden perusteella rovaniemeläisyleisöä? Entä millainen vaihtoehtoisen musiikin kenttä Rovaniemellä on tätä nykyä?

– Viime vuoden palautteen ja yleisömäärän perusteella kokeelliselle ja vaihtoehtoiselle livemusiikille on selkeästi tilausta Rovaniemellä.

– Vaikuttaisi siltä, että ruohonjuuritasolla musiikin tekeminen on monipuolistunut viimeisen viidentoista vuoden aikana huomattavasti ja selkeitä genrerajoitteita ei enää esiinny siinä määrin kuin aikaisemmin.

– Illan esiintyjistä Vihaajat vaikuttaa Rovaniemellä, Bereen Ondo (Pietu Arvola), Santeri (Santeri Paasiala) ja tot (Otto Mikkonen) ovat rovaniemeläistaustaisia.

Konto-klubi la 26.10. Mustassa kissassa ja Wiljamissa. Liput 12 e. Aivan. Ensimmäinen esiintyjä Njihe klo 17–18 Mustassa kissassa, josta eteenpäin ohjelma Wiljamissa. K-18. Liput 12 e.