Talouden ehdoille alistetun Lapin hyvinvointialueen (Lapha) sosiaalipolitiikkaa luonnehtii ohjauksen tempoilevuus ja suunnan hämärtyminen. Tämän vaikutelman saa sen säästöesityksestä (6.10.). 1970-luvulta alkaen rakennettuja sosiaali- ja terveyspalveluja ollaan paljolti romuttamassa.
Lapha aikoo lopettaa vanhusten pitkäaikaisen laitoshoidon ja sulkea terveyskeskusten vuodeosastoja. Tätä perustellaan inhimillisyydellä, henkilöstövajeella ja kustannustehokkuudella. Suunnitelma on siirtyä ympärivuorokautiseen palveluasumiseen, ajatuksena ikäihmisen eläminen arvokkaammin ja itsenäisemmin kodinomaisessa yhteisössä.
Palveluasuminen ei automaattisesti tarkoita parempaa hoitoa. Ympärivuorokautisen hoivan paikkojen vähentyessä yhä huonokuntoisemmat asuvat hoiva- ja palveluyksiköissä, joissa henkilöstömitoitus ja riittävä hoidollinen tuki eivät vastaa heidän tarpeitaan. Kodinomaisuus on tyhjä sana, kun turva ei ole lähellä.
Tavoitetta ei helpoteta sillä, että lähihoitajien vakansseja muutetaan hoiva-avustajiksi. Mikäli näin tehdään, heidän työtehtävänsä kaventuvat reippaanlaisesti menettäen sairaanhoidollisia tehtäviä kuten lääkehoidon. Miksi laskea koulutustasoa ja ammattitaitoa?
Laitoshoidon lakkauttaminen ei ole vain hallinnollinen muutos. Se vaikuttaa suoraan ihmisten arkeen, elämän viimeisten päivien laatuun ja hyvään kuolemaan. Päättäjille luvataan säästöjä, mutta samalla päivystykset ruuhkautuvat, vanhusten turvallisuus heikkenee, omaiset väsyvät ja henkilöstö ylikuormittuu ja uupuu. Paperilla kevyempi hoivamalli siirtää kustannukset toisaalle.
Jos Laphan suunnitelman tavoitteena on aidosti inhimillinen vanhuus, ratkaisu ei ole laitosten poistaminen, vaan hoivan laadun ja jatkuvuuden turvaaminen eri asumismuodoissa. Niitä on kehitettävä ja määriä lisättävä.
Riittääkö paikkamääräksi kuusi prosenttia yli 75-vuotiaiden ympärivuorokautisessa tai kaksi prosenttia yhteisöllisessä palveluasumisessa? Kotihoitoa on tarve lisätä, samalla käyntiajat lyhentynevät tai ovat digipalveluina etäyhteyksin. Etähoito soveltuu asiakkaalle, joka itse filtteröi hoidon tarpeensa, mutta monet ikäihmiset eivät hallitse teknologiaa eivätkä luota digipalveluihin.
Inhimillisyys ei asu rakenteissa, vaan siinä, onko hoito, hoiva ja apu tarvittaessa lähellä. Päättäjien on katsottava numeroiden taakse ja kysyttävä, kenen hyvinvointia tässä tavoitellaan.
Säästölistassa huomiomme kiinnitti ikääntyneiden palveluiden osiossa kohtaan ”tarkistetaan asumispalveluiden ateriamääriä ja vähennetään asumispalveluiden elintarvikekuluja”. Toivottavasti tässä ei ole piilossa aterioiden laadun heikentäminen, ruokatuotteiden karsiminen ja ruoasta nauttimisen eliminointi. Vanhusten ruokahuolto on tärkeä osa hyvinvointia, terveyttä ja elämänlaatua.
Lapha aikoo kylmästi lopettaa työosuusrahan maksamisen kehitysvammaisten työtoiminnassa. Työosuusraha on pieni summa, muutamasta eurosta 12 euroon päivässä. Kyse ei ole rahasta, vaan ihmisarvosta ja arvostuksesta. Se on tunnustus tehdystä työstä ja jokaisen panoksen arvostamisesta.
Kehitysvammaiset tekevät oikeaa, arvokasta työtä kuntien yksiköissä, kauppaliikkeissä ja yrityksissä, Heidän työnsä näkyy arjessa ja sitä arvostavat niin työntekijät kuin asiakkaatkin. Työ tuo tekijöilleen rytmiä, iloa ja itsetuntoa edistäen osallisuutta ja yhteisöllisyyttä.
Mikäli työosuusraha poistetaan, viesti on: “Teidän työllänne ei ole arvoa.” Tämä on väärä suunta Laphalta, jonka tehtävä on lisätä hyvinvointia eikä vähentää sitä. Sivistyksen mitta on se, miten yhteiskunta kohtelee kaikkein heikoimmassa asemassa olevia.