Työmarkkinatilanteen viimeisimpänä käänteenä osa vientiyrityksistä keskeyttää toimintonsa ilmeisenä kostona ay-liikkeelle.
Mediassa puhutaan ”poliittisista lakoista” ikään kuin erotuksena ”oikeista” lakoista. Mitä ay-liikkeen pitäisi tehdä ellei lakkoilla, kun maan hallitus on politiikallaan aivan selkeästi kääntämässä työmarkkinoiden valtatasapainoa pysyvästi työnantajien hyväksi? Nämäkin lakot liittyvät lopulta työmarkkinoihin.
Irtisanomisen helpottaminen, ansiosidonnaisen porrastaminen ja muu heikentäminen sekä lakko-oikeuden rajaaminen yhdistettynä työehtosopimusten yleissitovuuden ja niiden valvonnan heikentämiseen ovat kaikki toimia, jotka heikentävät työntekijäosapuolen neuvotteluvaltaa. Tästä on kysymys.
Riikka Purra (ps.) yrittää maalata kuvaa, jossa ay-liike lakkoilee, koska se ei pidä hallituspuolueista, eritoten perussuomalaisista. Näin hän yrittää saada palkkatyötä tekevät perussuomalaiset kerääntymään hallituksen politiikan tueksi omia etujaan vastaan. Työehtosopimusjärjestelmä on suurin tulppa ulkomaista halpatyövoimaa vastaan, jota perussuomalaiset vastusti vaalipuheissaan.
Näemme Keski-Euroopasta esimerkkejä siitä, mihin työnantajien saneluvalta johtaa. Saksan työmarkkinoilla matalapalkka-aloilla työskentelevät ovat tehneet jo pitkään kahta työtä ja hakevat sosiaalitukea. Tätä sisäistä devalvaatiota Suomessakin halutaan.
Työelämällä on luonnollisesti vaikutuksia koko yhteiskuntaan. Nuorista perheistä ja perheellistymistä suunnittelevista suurin osa on palkansaajia. Kuinka käynee jo ennestään liian matalan (1,35 lasta/nainen) syntyvyysluvun, jos työelämä muuttuu entistä epävarmemmaksi? Tässä leikitään suuremmilla asioilla kuin vain hallituspuolueiden ja ay-liikkeen arvovallalla.
En pidä kaikesta mitä ammattiliitot tekevät, mutta ymmärrän, että työntekijänä etujani puolustaa ennen kaikkea järjestäytynyt työläinen.