Otin viime elokuussa kantaa Suomen velkaantuneisuuteen. Esitin julkisyhteisöjen hallittua supistamista.
Valtio kerää veroja yksityiseltä sektorilta, jolla pidämme yllä julkisen sektorin, sinänsä yhteiskunnalle tärkeitä perustoimintoja. Huoltosuhde heikkenee joka vuosi johtuen muun muassa syntyvyyden heikkenemisestä ja vanhusten määrän kasvusta suhteessa työssä käyviin. Tähän kun vielä liittää heikon tuottavuuden kasvun, eipä näytä hyvältä.
Suurimpina menettäjinä ovat kuihtuvat seutukunnat, joista nuoret lähtevät muille maille ja jäljelle jäävät vanhukset/eläkeläiset. Yritä siinä saada rahat riittämään edes peruspalveluihin.
Viimeisin tutkimus osoittaa, että olemme negatiivisella piikkipaikalla Euroopan valtioiden vertailussa julkisyhteisöjen (valtio, kunnat) kuluissa yhdessä Ranskan kanssa. Se on kärjessä 58 prosentin osuudella. Meidän osuus on 57 ja esimerkiksi Ruotsin 49 prosenttia. Euroopan valtioiden keskiarvo on 47.
Yksinkertaisella laskuopilla laskettuna maksamme Ruotsiin nähden noin kahdeksan prosenttiyksikköä enemmän edellä mainituista kuluista, joka valtiomme budjettiin nähden vastaa noin seitsemän miljardin euron vuotuista kuluerää. Keskiarvoon verrattuna vieläkin enemmän.
Tarvitsemme julkisyhteisöjen palveluja ja instituutioita, mutta pitääkö veronmaksajien maksaa itsensä kipeiksi näistä palveluista, jotka käytännössä tarkoittavat valtiolle, siis meille, yli 10 miljardin euron velanottoa vuodessa? Tietääkseni verrokkimaissa nämä palvelut toimivat ihan hyvin.
Tämä on niin arka asia Suomen päättäjille, että sen korjaamiseksi ei taida löytyä poliittista konsensusta lähiaikoina. Jos tähän sitoutuisivat parlamentaarisesti kaikki Suomen puolueet, se saattaisi onnistua. Vaan toivossa on hyvä elää, muutoin edessä on edelleen kylmää kyytiä meille veronmaksajille.