
Yksi merkittävimmistä ilmastopäästöjen lähteistä on eläinperäisen ruoan tuotanto. Liha- ja maitokarja on itsessään merkittävä päästöjen lähde. Lisäksi eläinten ruokkimiseen tarvitaan valtavasti peltoja, jotka muuten voitaisiin käyttää ihmisravinnon kasvattamiseen.
Tutkijat ovat suhteellisen yksimielisiä siitä, että kasvisten osuutta ruokavaliossa on kasvatettava. Pääsyitä on kaksi. Ilmastopäästöjä täytyy pienentää, mutta ruoantuotannosta täytyy tehdä myös nykyistä monipuolisempaa ja paremmin poikkeusoloja sietävää.