Pääkirjoitus
Tilaajille

Kuntien hätä on yhteinen

Lapin kuntien talousvaikeudet ovat poikkeuksellisen suuret. Yhteistyö säästäisi rahaa esimerkiksi psykiatrisessa sairaanhoidossa.

Erikoissairaanhoitoa uudistettiin edellisen hallituksen aikaan Lapissa tavalla, jotta hallituskauden alussa kukaan ei osannut ennustaa. Meri-Lapin kuntapäättäjät pelkäsivät Juha Sipilän (kesk.) hallituksen sote-uudistusta niin paljon, että päättivät aloittaa yhteistyön Mehiläisen kanssa.

Päätös ulkoistuksesta syntyi nopeasti ja osoitti, ettei vasemmisto-oikeisto-jaon perusteella voi ennustaa kuntapäättäjien ratkaisuja. Päätös osoitti myös sen, että Lappi pystyy tekemään yhdessä vain juhlapuheissa.