Kantava haukku on jatkunut jo pari tuntia.
Sen turvin pyytäjä on päässyt lähestymään kohdetta. Kiväärin kiikarin kautta näkyy, kuinka komea uroshirvi luimistelee ärsyyntyneenä piirittäjälleen.
Nyt on lupa vain vasalle, joten pyytäjä laskee aseen. Pian toinen pyyntiporukka ilmoittaa, että heille aikuisen saisi ampua, jos hyvä paikka tulee.
Sellaista ei kuitenkaan tule. Pusikot ovat edessä eikä pyytäjä voi olla varma koiran sijainnista. Haukku jatkuu, välillä koira käy nopeasti omistajansa luona kuin kysymässä, eikö kelpaa vieläkään?
Hirvi vaistoaa jotakin, eikä aikaile. Kännykän näytöllä koiran sijainnista kertova punainen piste etenee nopeasti hirven perässä useamman kilometrin päähän pyytäjästä.
Joki, jonka piti olla tarpeeksi kaukana, onkin nopeasti vieressä. Kiemurtelevaan, alle kymmenen metriä leveään jokeen ovat pakkaset ehtineet tehdä vahvan jääkannen, ainakin sen rauhallisimpiin uomiin. Haukku jatkuu joen rantatörmillä ja jäällä.
Yhtäkkiä koiran gps-pannan piirtämä piste pysähtyy joen mutkaan. Myös haukku taukoaa.
Tiettömässä metsässä kilometrit ovat liikaa silloin, kun on hätä. Hätääntyneitä ulvahduksia kuuluu vielä, kun omistaja on noin puolen kilometrin päässä. Kestä vielä, tulossa ollaan, pyytäjä huutaa juostessaan.
Joen vastarannalla näkyy tummanpuhuva avanto, ja sen reunalla mustavalkoinen, liikkumaton mytty.
Hirvi on päässyt jatkamaan matkaansa, sen jalat ovat yltäneet pohjaan. Koiran pää ja etutassut ovat jään reunalla, muu osa kelluu avannossa. Kirveen avulla jään paksuutta arvioiden omistaja pääsee viimein koiransa luo.
Pannasta jäälle kiskottu suuri ja läpimärkä karjalankarhukoira painaa. Painaa niin paljon, että pelastajastakin tuntuu kuin tajunta lähtisi.
Koira on ehtinyt olla avannossa 50 minuuttia. Se ei reagoi, mutta hengittää.
Lähin metsäautotie on noin puolen kilometrin päässä, toisella suunnalla mistä pyytäjä juoksi. Veltto koira valuu pois olkapäältä, eikä otetta saa edessä kannettunakaan. Apujoukkoja odottaessa ei voi kuin hieroa takin sisälle käärittyä koiraa.
Autolle päästyä koira kouristelee ja sen suusta tulee vaahtoa. Hätääntynyt puhelu kotiin, onko tässä toivoa, pitäisikö kärsivä koira lopettaa?
Kaupunkiin päivystävälle eläinlääkärille päästessä avantoon tippumisesta on kulunut melkein viisi tuntia. Koiran ruumiinlämpö on 32 astetta, kun se normaalisti olisi 38–39.
Lämpöpeitot päälle, kaksi tippaa jalkoihin, lämpimät vesipullot kainaloihin.
Puolen tunnin päästä koiran silmäluomet aukenevat. Kahden tunnin päästä koira nuolee jo eläinlääkärin kädestä sen tarjoamaa ruokatahnaa.
Koiran onni oli, että se oli vahvassa kunnossa, eikä virta ollut kovempi. Eikä minuutteja kulunut yhtään enempää.
Viikkoa myöhemmin koira seuraa epäröimättä taluttajaansa järven jäälle. Nähtäväksi jää, muistaako se kokemaansa, kun vietti sitä seuraavan kerran vie. Nyt on kuitenkin vielä levättävä.
Vaara on olemassa joka ikisellä pyyntireissulla. Se on tietoinen riski, jonka metsästyskoiran omistaja joutuu ottamaan aina uudelleen.
Kirjoittaja on toimittaja.