Tämän kirjoituksen piti kertoa Suomen ensimmäisen jääkiekon olympiakullan tuomasta hyvänolontunteesta. Sen sijaan olo on ollut paha nyt kaksi viikkoa.
Putlerin murharetki Ukrainaan suisti kaiken raiteiltaan. Epäusko ja järkytys sinkosivat ajatukset hajalle kuin rypälepommi. Vaisto kasasi ne nopeasti uudelleen: kohta se tulee tänne.
Leijonien menestys vaikuttaa elämänlaatuuni. Se on naurettavaa, mutta kun on elänyt ajan, jolloin mitaleita ei ropissut, voitot tuovat syvää tyydytystä. En silti koskaan ymmärtänyt, miksi alahuuleni väpättää, kun kultaa tulee ja Finlandia soi.
Nyt ymmärrän. Me suomalaiset olemme hyviksiä. Vaikka meilläkin on aihetta katsoa peiliin ja porukkaan mahtuu myös mätiä omenoita, isossa kuvassa suorituksemme on plusmerkkinen. Olemme pieni, tunnollinen kansa, johon voi luottaa.
Lyhyen historiamme menestystarinaa vahvistaa asema ison pahiksen kyljessä. Aina on täytynyt luovia kuin kiusaajajengin kanssa: ei voi liikaa kaveerata, jotta ei tule temmatuksi mukaan, mutta poikkiteloin asettuminen tarkoittaa kunnon kölimöykkyä.
Taitavan tasapainoilun ohella olemme pystyneet pieneen ihmeeseen ja nousseet esimerkkimaaksi monessa asiassa. Siitä saa olla ylpeä, ja sitä kannattaa puolustaa. Juuri se antaa tässä synkkyydessä toivoa.
Ukrainalaisten maanpuolustustahto on yllättänyt Putlerin. Diktaattori ei ilmeisesti ymmärrä, että sitä se vapaustaistelu teettää. Vaikka ennuste ei ole hyvä, taistelumoraali voi siivittää Ukrainan vielä uskomattomiin tekoihin. Sitä toivon koko sydämestäni.
En ole pyssymiehiä, ja yllätin itsenikin, kun rynnäkkökivääriin tarttuminen tuli ensimmäisenä mieleen kuvitellessani Putlerin hyökkäystä Suomeen. Asiantuntijoiden mielestä se on lähitulevaisuudessa mahdollinen skenaario. Välttäkäämme se kaikin keinoin, mutta mikäli näin käy, minua rauhoittaa tieto siitä, että taistelemme kuin Leijonat: puolustetaan yhtenäisesti ja isketään, kun paikka tulee. Jukka Jalosen reseptillä kaadetaan jättiläisiä.
Sata vuotta olemme sotaisaa naapuria arvuutelleet. Tulevatkohan ne? Milloin ne tulevat? Välillä ovat tulleetkin. Vielä vuonna 2022 Vahva johtaja -syndrooma turmelee päämiehen ja hautaa vuosikymmeniä uudelleenrakennetut suhteet rautaesiripun taakse yhdessä yössä.
Olen rauhan mies, mutta en naiivi: nyt liittoudutaan ja aseistaudutaan hampaisiin asti. Näyttää pahasti siltä, että idästä ei tule muuta hyvää kuin auringonnousu. Slava Ukraini!