Yrittäjän työttömyysturva on aiheuttanut monenlaista keskustelua ja osa yrittäjistä on vieläkin osin tietämätön siitä, millaista turvaa yrittäjä voi saada, kun toiminnassa tulee yllättäviä käänteitä. Omistajanvaihdokseen liittyen moni työikäinen yrittäjä miettii myös, mitä seuraa oman yrityksen myynnistä työttömyysturvan suhteen – etenkin jos myyntitapahtuma on ollut yrittäjälle tuottoisa.

Yrityskaupan työpajavalmennusta toteutettiin jo keväällä 2022. Yrittäjiltä saadun palautteen perusteella valmennus edisti juuri sitä, mitä yrittäjät halusivatkin.
Valmennus tapahtuu pienessä ryhmässä kolmena eri päivänä. Kokonaista päivää ei tarvitse uhrata, sillä valmennus koostuu aamupäivän etäluennosta ja omista kotitehtävistä. Osallistujamäärä on rajattu kahteentoista yritykseen, joista kustakin työpajoihin voi osallistua enintään kolme henkilöä.
Omistajanvaihdosvalmennus palvelee erityisesti yrityksiä, joiden myyntiä suunnitellaan 2–5 vuoden sisällä. Valmennus toteutetaan syys-marraskuussa 2022, ja se on osallistujille maksuton.
Omistajanvaihdosten yrittäjätreffit marraskuussa Rovaniemellä – Mukana Joel Harkimo
Suomen Yrittäjät ry järjestää ensimmäistä kertaa koko Suomea koskevan omistajanvaihdosviikon viikolla 43. Teemaviikon myötä Lapin ov-koordinaattorihanke toteuttaa yritystreffitapahtuman 1.11.2022 Lapin yliopiston tiloissa.
Yliopiston ja ammattikorkeakoulun opiskelijoille sekä asiantuntijoille on luvassa aamupäivän aikana ohjelmaa yrityksen elinkaariajattelusta. Samalla pohditaan, kuinka yritystä kehitetään tulevaisuutta varten.
Iltapäivällä painopiste siirtyy omistajanvaihdokseen. Lapin omistajanvaihdostreffi-tapahtuman yhtenä key note -puhujana on sijoittaja ja tapahtumayrittäjä Joel Harkimo.

Ilmoittaudu tapahtumiin klikkaamalla tästä.
Lisätietoja:
- Seppo Selmgren, projektipäällikkö
- seppo.selmgren@yrittäjät.fi
- 050 5511075
- Tuottaa maksutonta neuvontaa omistajanvaihdoksista yrittäjille ja yrityksille.
- Kartoittaa tarjolla olevat palvelut ja palveluntarjoajat.
- Järjestää ostajien ja myyjien kohtaamisia sekä seminaareja ja työpajoja.
- Toimii yhteistyössä omistajanvaihdospalveluita tuottavien tahojen kanssa.
- Lapin omistajanvaihdoskoordinaattori -hanke toteutetaan yhteistyössä Lapin kuntien kanssa. Hankkeen rahoittaa Kestävää kasvua ja työtä 2014–2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma ja Lapin liitto. Hankkeen päärahoitus tulee Euroopan aluekehitysrahastosta. Rahoituksen budjetti on 342 660 € (vuoden 2020 Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) ja valtion rahoitusta 274 128 €). Hanke päättyy 31.3.2023.
