Lukijalta
Mielipidekirjoitus

Kou­lu­tus­vas­tuu­ta ei voi sysätä yri­tyk­sil­le

Ammattioppilaitosten opiskelijoille suunnatut työssäoppimisjaksot ovat arvokas osa koulutusta, mutta liian varhaisessa vaiheessa aloitettu harjoittelu voi olla haastavaa sekä opiskelijalle että yritykselle. Yritysten ja oppilaitosten välille tarvitaan aktiivista ja jatkuvaa vuoropuhelua, jotta harjoittelujaksoista olisi aidosti hyötyä molemmille osapuolille.

Yrityksemme tarjoaa säännöllisesti harjoittelupaikkoja eri vaiheessa oleville ammattiopiskelijoille sekä oppisopimus- ja aikuisopiskelijoille. Olemme huomanneet, että opiskelijoiden käytännön osaaminen ja kädentaidot ovat viime vuosina heikentyneet.

Monet perusasiat näyttävät olevan opiskelijoille uusia, vaikka teoriatunneilla niitä onkin käsitelty. Teorian ja käytännön yhteys kaipaa vahvistusta jo oppilaitoksen opetuksessa.

Ammattioppilaitoksista valmistuu ammattilaisia moniin käden taitoja vaativiin ammatteihin.
Ammattioppilaitoksista valmistuu ammattilaisia moniin käden taitoja vaativiin ammatteihin.
Kuva: Anni Männikkö

Esimerkiksi sähköalan opiskelijoilla on ollut haasteita peruskytkentöjen tekemisessä ja vianetsinnässä. Uudet, yleistyvät tekniikat, kuten aurinkosähköjärjestelmät tai sähköautojen latausasemat, eivät usein ole sisällytettyinä oppilaitosten opetussuunnitelmiin, vaikka näitä taitoja työelämässä jo tarvitaan.

Lisäksi olemme havainneet, että ensimmäisen vuoden opiskelijat hakeutuvat harjoitteluun aiempaa aikaisemmin. Vaikka varhainen kokemus työelämästä voi olla hyödyllistä, liian varhainen harjoittelu saattaa johtaa tilanteeseen, jossa opiskelijalla ei ole vielä riittävästi osaamista. Tällöin sekä opiskelijan itsevarmuus että hänen tulevat työllistymismahdollisuutensa saattavat kärsiä.

Emme toivo koulutusvastuun siirtyvän yrityksille, vaan uskomme, että tiiviimpi yhteistyö ja vuoropuhelu oppilaitosten kanssa auttaisivat molempia osapuolia ymmärtämään paremmin käytännön työelämän vaatimuksia ja vahvistamaan opiskelijoiden osaamista jo koulutusvaiheessa.

Janne ja Tuomas TapioSähkötapio oy