Rasismikeskustelussa olen ollut huomaavinani, että se on muuttunut kantaväestöä syyllistäväksi. Ongelma tuntuu olevan suhtautumisessamme maahanmuuttajiin.
Mitä tarkoittaa kotoutuminen? Onko se sitä, että tänne muuttaneita kotoutetaan tapoihimme ja tottumuksiimme vai sitä, että meidät kotoutetaan ymmärtämään heidän tapoja ja tottumuksia? Minusta se saattaa olla kumpaakin.
Kotoutumisen tulisi olla kaksisuuntaista. Se tarkoittaa, että siihen osallistuvat suomalainen yhteiskunta ja maahanmuuttajat. Viranomaisten tuen lisäksi on tärkeää, että maahan muuttanut tapaa suomalaisia ja oppii heiltä. Kohtaamisia kutsutaan vuorovaikutukseksi. Se kuuluu arkeen. Sitä tapahtuu esimerkiksi päiväkodeissa, kouluissa, töissä ja harrastuksissa.
Maahanmuuttajien ja kantaväestön keskeinen yhteistyö ei ole tarpeeksi hyvin onnistunut kaikkien tänne muuttaneiden ryhmien kanssa. Ongelmat ovat nähdäkseni suurimmat muslimiväestön suhteen. Heillä uskonto ja lähtömaistaan peräisin olevat kulttuurit estävät usein todellisen yhteistyön, varsinkin naisilta kantaväestön kanssa.
Otetaan esimerkiksi täällä jo pitkään asuneet maahanmuuttotaustaiset nuoret. Tyttöjen seurustelun kantaväestön poikien kanssa taitaa heidän uskontonsa estää. Puhumattakaan avioliitot muiden kuin samaan uskontoon kuuluvien kanssa. Tämä on juurisyy, miksi ei ole mahdollista sulautua kantaväestöön tai päin vastoin.
Ymmärrän hyvin tänne tulleita – jos ei voida luoda suhteita kantaväestöön, tukeudutaan omaan kulttuuriin. Viranomaisten tuleekin huomioida tarkemmin maahanmuuttajien taustat suunnitellessaan tarvittavia toimenpiteitä. Puuttumatta uskontoon, olisiko joitakin kulttuurillisia tapoja mahdollista loiventaa yhdessä muslimiyhteisön kanssa keskustellen?
On selvää, että Suomen lakeja tulee noudattaa ja maahantuloehdot olla kunnossa. Kaikkien tulee tuntea olonsa turvalliseksi, meidänkin.