
OP-ryhmä julkaisi puolivuosikatsauksensa tiistaiaamuna. Se ei sisällä suuria yllätyksiä. Koronakriisin vuoksi erittäin epävarmaksi muuttunut toimintaympäristö näkyi ennen veroja lasketussa tuloksessa, joka jäi 287 miljoonaan euroon. Viime vuonna vastaava lukema oli 396 miljoonaa euroa.
Asiakasliiketoiminnan tuotot sen sijaan kasvoivat: korkokate 7 prosentilla 646 miljoonaan euroon ja vakuutuskate 8 prosentilla 295 miljoonaan euroon. Nettopalkkiotuotot kasvoivat yhdellä prosentilla 455 miljoonaan euroon.
Oletettua oli, että sijoitusmarkkinoiden kehitys oli miinusmerkkistä varsinkin ensimmäisellä vuosineljänneksellä. Koronaviruspandemian vuoksi sijoitustoiminnan tuotot laskivat vertailukaudesta 59 prosenttia. Tuotot olivat 61 miljoonaa euroa, kun viime vuonna ne olivat 152 miljoonaa euroa.
Kotitaloudet ja yritykset hakivat muutoksia maksuohjelmiin
OP-ryhmän pääjohtajan Timo Ritakallion mukaan pandemia heikentää talouden näkymää ja lisää luottoriskejä.
Hän toteaa finanssiryhmän tiedotteessa arvonalennusten kasvaneen selvästi: 127 miljoonalla eurolla 166 miljoonaan euroon. Kasvuun vaikuttivat kriisin lisäksi viranomaissääntelyssä tapahtuneet muutokset.
Ryhmän vakavaraisuus oli kesäkuussa kuitenkin vahvalla tasolla 17,7 prosentissa.
Ritakallio muistuttaa pandemian vaikuttaneen OP-ryhmän liiketoimintoihin tammi-kesäkuussa monella tavalla. Kotitalouksille tarjottiin muun muassa mahdollisuutta jopa 12 kuukauden maksuttomaan lyhennysvapaaseen. Sitä haki 120 000 kotitaloutta. Yrityksiltä tuli puolestaan 20 000 hakemusta luottojen maksuohjelmien muutoksiin.
Positiivista on, että molemmat hakemusmäärät näyttivät tasaantuneen kesäkuussa lähes normaalitasolle.
Loppuvuosi enemmän arvausten kuin arvioiden varassa
Silti epävarmuus on edelleen suurta. Timo Ritakallio korostaa tiedotteessa, että vaikka keväällä vältyttiin pahimmalta, koronapandemia ei ole hellittänyt maailmalla. Vientimarkkinoiden veto voi yhä heikentyä ennakoitua enemmän ja pandemia kiristää otettaan
– Alustavasta toipumisesta huolimatta talouden näkymät ovat yhä poikkeuksellisen epävarmat, pääjohtaja toteaa.
– Ne kasvattavat OP-ryhmän saamisten arvonalennuksia ja heikentävät sijoitustoiminnan tuottoja. Siksi vuoden 2020 tuloksen ennen veroja arvioidaan jäävän pienemmäksi kuin vuoden 2019 tulos.
Toisaalta Ritakallio muistuttaa, että luvut saattavat loppuvuoden aikana muuttua merkittävästi erilaisiksi kuin nyt ennustetaan ja arvioidaan.