
Kun Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ehdotti korkeimman oikeuden uudeksi tuomariksi Amy Coney Barrettia lauantaina, demokraatit lähtivät heti vastahyökkäykseen. Puolueen mukaan konservatiivisen Barrettin nimitys uhkaisi miljoonien yhdysvaltalaisten terveydenhuoltoa.
Demokraattien presidenttiehdokas Joe Biden huomautti, että Barrett on todistetusti kritisoinut vuoden 2012 oikeuden päätöstä niin sanotun Obamacaren säilyttämisestä.
Kyseessä on entisen presidentin Barack Obaman terveydenhuoltouudistus, jonka virallinen nimi on Affordable Care Act, suomeksi kohtuuhintaisen hoidon laki
Demokraattien mukaan Barrett aikoo äänestää terveydenhuoltouudistuksen lakkauttamisen puolesta, vaikka koronaviruspandemian aikana yli 200 000 yhdysvaltalaista on kuollut covid-19-tautiin.
Twitterissä Biden kirjoitti, että Barrett auttaisi Trumpia "tuhoamaan Obamacaren".
Edustajainhuoneen puhemies Nancy Pelosi totesi, että Trumpin nimitys uhkaa 135 miljoonan jo olemassa olevista sairauksista kärsivän amerikkalaisen henkeä sekä kaikkia muita Obamacaren hyötyjä. Vuonna 2010 voimaan tulleen terveydenhuoltouudistuksen ansiosta ilman sairausvakuutusta elävien yhdysvaltalaisten määrä on pudonnut kymmenillä miljoonilla.
Bidenin varapresidenttiehdokas Kamala Harris ja useat muut johtavat demokraattipoliitikot ovat todenneet, että republikaanit kiirehtivät tuomarinimitystä siksi, että korkeimman oikeuden on määrä aloittaa terveydenhuoltolain tulevaisuuden puiminen vain viikko presidentinvaalien jälkeen.
Kuulemiset tarkoitus aloittaa vain kolme viikkoa ennen vaaleja
Donald Trump on yrittänyt kaataa Obamacarea jo kauan ennen koronapandemiaa. Vuonna 2016 presidentiksi äänestetty Trump on kritisoinut Obamacarea Twitterissä vuodesta 2011 lähtien.
Trump on pyytänyt senaattia vahvistamaan uuden tuomarin nimityksen ennen Yhdysvaltain presidentinvaaleja, jotka pidetään 3. marraskuuta. Trumpin mukaan senaatin oikeusasiain komitea aloittaa kuulemiset tuomarinimitystä varten 12. lokakuuta. SIlloin presidentinvaaleihin on enää kolme viikkoa aikaa.
Biden on toistanut vaatimuksensa siitä, että uuden tuomarin valinta täytyy jättää presidentinvaalien voittajalle.
– Senaatin ei pidä päättää tästä paikasta ennen kuin amerikkalaiset valitsevat seuraavan presidenttinsä ja kongressin, Biden sanoi.
Demokraattisenaattori ja entinen presidenttiehdokas Bernie Sanders kutsui republikaanien yrityksiä saada nimitys läpi "ehdottomaksi häväistykseksi": Sandersin mielestä amerikkalaisten pitäisi "taistella niin kovaa kuin mahdollista, jotta tätä ehdokasta ei vahvisteta".
Demokraatit ovat myös vedonneet Barrettiin, että tämä jääväisi itsensä mahdollisista presidentinvaaleihin liittyvistä oikeudenkäynneistä. Trump on sanonut, että hän uskoo presidentinvaalien tuloksen menevän oikeuden käsiteltäväksi. Lain mukaan jääväämisestä voi päättää vain Barrett itse.
Korkein oikeus on vahvistanut presidentinvaalien tuloksen ainoastaan vuonna 2000, kun George W. Bush valittiin presidentiksi. Silloin kumpikaan ehdokas ei ollut nimittänyt yhtäkään tuomareista.
Varmalta näyttävä nimitys lisäisi republikaanien valtaa
Korkeimman oikeuden tuomarin nimitys vahvistetaan senaatissa, jossa republikaaneilla on enemmistö 53 edustajalla demokraattien 47:tä vastaan. Ainoastaan kaksi republikaanisenaattoria on ilmoittanut vastustavansa tuomarinimitystä näin lähellä marraskuisia presidentinvaaleja.
Politicon mukaan heti Trumpin ehdokasilmoituksen jälkeen useat senaatin republikaanit kertoivat, että he kannattavat Barrettin nimittämistä. Senaatin republikaanijohtaja Mitch McConnell ylisti Barrettia lausunnossaan ja vannoi, että nimityksen varmistamisessa mennään eteenpäin nopeasti.
Vuonna 2016 McConnell kieltäytyi silloisen presidentin Barack Obaman ehdokkaan nimittämisestä korkeimpaan oikeuteen vaalivuoden takia. Jos Trumpin nimittämä ehdokas vahvistetaan senaatissa, se on ensimmäinen kerta näin lähellä vaaleja sitten vuoden 1956.
Barrett korvaisi viime viikolla menehtyneen liberaalituomari Ruth Bader Ginsburgin. Korkeimman oikeuden tuomarin virka on elinikäinen, ja 48-vuotias Barrett olisi oikeusasteen nuorin tuomari.
Barretista tulisi viides nainen koskaan tässä virassa ja kolmas presidentti Trumpin nimittämä korkeimman oikeuden tuomari. Hänen nimityksensä veisi tuomioistuimen republikaanien haltuun 6–3-asetelmalla.
Amy Coney Barrett
48-vuotias Amy Coney Barrett on toiminut liittovaltion vetoomustuomioistuimen tuomarina vuodesta 2017 lähtien.
Roomalaiskatolilainen Barrett on tunnettu kovan linjan arvokonservatiivi ja hän vastustaa aborttia.
Tuomarina hän on äänestänyt presidentti Trumpin tiukkojen maahanmuuttolinjausten ja laajojen aseenkanto-oikeuksien puolesta.
Barrett uskoo perustuslain kirjaimelliseen tulkintaan.
Barrett on toiminut aiemmin myös Notre Damen yliopiston oikeustieteen professorina ja vuonna 2016 edesmenneen korkeimman oikeuden tuomarin Antonin Scalian esittelijänä.
Barrettilla on aiemmin liittovaltion syyttäjänä toimineen miehensä kanssa seitsemän lasta, joista kaksi on adoptoitu Haitilta.