Ida Paul & Kalle Lindroth, 5+5-kiertue Kulttuurikeskus Korundissa Rovaniemellä 24.1.
Tässäpä oli lempein ja kitkattomin keikka vähään aikaan. Ida Paulin ja Kalle Lindrothin kitara-lauluvetoisella musiikilla on matala kynnys, minkä todistaa Korundisalin loppuunmyyty katsomo.
Vaikka duo on toiminut yhdessä jo neljä vuotta, leijonaosa ajasta on kulunut muissa projekteissa, kuten Mikael Gabrielin ja Anna Abreun talleissa. Omaa materiaalia on kasassa vasta yhden albumin verran, joka sekin piikkasi 2018 albumilistan toiseksi ja myi heittämällä platinaa. Uusille sinkuille olisi kova kysyntä, sillä pelkästään Spotifyssa kappaleita on striimattu miljoonia kertoa.
Kiertuetta varten yhtye on vuollut biiseistään pois kaiken epäoleellisen ja satsannut yksinomaan vahvuuteensa eli stemmalauluihin – kaikki muu olisi ollut toissijaista ja jopa yliampuvaa.