Aikoinaan sain neuvon, että kun ympäröi itsensä hyvillä ihmisillä, itseään paremmilla, saa elää hyvässä seurassa mieluisaa elämää. Onkin hienointa itseensä keskittymisen sijaan saada olla ihmisten kanssa joita saa ihastella ja arvostaa, joiden parissa saa loistaa itsekin.
Minulla on käynyt semmoinen lykky, että bändissä, kotona, läheisissä, ystävissä ja kavereissa on niin paljon hyviä ihmisiä piirteineen ja arvokkaine asioineen, ettei voi kuin ihmetellä miten sen kaiken on saanutkin, kun itse on aika usein toope.
Ajattelen miten onnekas olen, ja mitä sitä yksin olisi. Tyhjää kahiseva kuori! Jos pitäisi lapselleen valita joko menestystä tai yhteisyyttä, valitsen jälkimmäisen, sillä siihen sisältyy onnekkuutta ja menestymisen aitoutta ja iloa, varsinkin sen jakamisesta. Menestys yksinään voi olla kovin autiota, hetken tyydyttävää ja sulaa yhtäkkiä. Sitten siinä on tumput suorina yksinäinen menestynyt. Joillekin se on hyvä – mikäs siinä – itse rakastan olla osa ihmisyyttä, vaikka yksinolollekin on tärkeä sijansa, mutta se on eri asia kuin yksinäisyys.
Yksineläjäkin voi kohdata erilaisia ihmisiä ja yhteisöjä niin halutessaan. Hän voi myös ympäröidä itsensä hyvillä ihmisillä, tunteilla ja ajatuksilla. Ihmisen ei tarvitse potea yksinäisyyttä, jos vaikkapa livekontaktien puutteessa käyttää somen yhteisöllisiä alustoja, niitä joissa ollaan vuorovaikutuksissa toisten kanssa esimerkiksi erilaisissa hyvämielisissä ryhmissä.
Myös puhelin on edelleen keksintö, jolla voi soittaa ja huomioida toisen, vaikkei nykyisin kuulemma soitetakaan enää niin paljon, miksei? Ystävä voi olla myös eläin, kirja, kulttuuri, luonto, mikä vain!
Nykyisinä yksilökeskeisinä aikoina, kun suositaan yksilön menestymistä ja kaikessa voittamista, ollaan onneksi palattu hieman taaksepäin, sekä hiljennetty vauhtia, sillä ajatus yhteisöllisyydestä on noussut uudestaan esiin: ihmiset tarvitsevat toisiaan ja toistensa apua, välittämistä ja kosketusta pärjätäkseen. Siksi etsitään myös erilaisia keinoja niiden saavuttamiseen. Käydään kylässä! Se voisi toimia? Aloitetaan kaduilla ja junissa toisillemme jutteleminen uudestaan? Soitetaan sillä puhelimella!
En usko ”ennen oli paremmin” -ajatteluun sinällään, mutta itse olen saanut kokea eri yhteisöissä niin suurta ja lämmintä yhteisyyden tunnetta etten ikinä vaihtaisi sitä muuhun. Tunne kantaa läpi elämän: että kuuluu ihmisiin, jaetaan yhdessä, iloitaan, nauretaan ja vahvasti tunnetaan samankaltaisia tunteita, sekä jeesataan toisia.
Kun jakaa tunteensa, ne eivät jää roikkumaan yksikseen eikä tarvitse pelätä muita, kun näkee läheltä miten samankaltaisia ihmiset pohjimmiltaan ovat erilaisuudessaankin. Nämä kokemukset tuovat elintärkeitä hyviä muistoja, jotka ovat kuin lämmin nuotiotuli jonka edessä mieli ja keho lepäävät.
On kesä! Pane kukkaseppele päähäsi ja viihdy hyvien ihmisten parissa!