Tiesin, että minun olisi sanottava se ääneen, heti ensimmäisellä tapaamisella.
– Minua pelottaa, että saatan salailla asioita.
Terapeuttini ei näyttänyt järin yllättyneeltä. Hän hymähti ja kertoi olevan tyypillistä, että ihmiset valehtelevat itselleen terapiassa. Sitten hän kysyi, mistä uskon moisen johtuvan.
Minun oli helppo muodostaa vastaus, sillä olin käynyt terapiassa aiemminkin, 17–21-vuotiaana. Terapiastani oli valtavasti hyötyä – ja toisaalta se epäonnistui tyystin.
Ensimmäisen terapiani ansiosta toivuin lukioaikana puhjenneesta masennuksesta ja kykenin elämään pitkään niin sanottua normaalia elämää. Opiskelin ammatin, jolla elätin itseni ja solmin merkityksellisiä ihmissuhteita.
Ongelmana oli, että lopetin käynnit juuri silloin, kun olimme vihdoin pääsemässä kiinni kipeisiin tunteisiin ja muistoihin, jotka alunperin olivat aiheuttaneet masennukseni. Silloinen terapeuttini suositteli hoitosuhteen jatkamista, mutta minä kieltäydyin.
Tukahdutin ahdistavat asiat visualisoimalla mielessäni kassakaapin, johon talletin traumani niin kuin salaisen asiakirjan. Suljin oven mielessäni ja lausuin ääneti loitsun: “Ilmatiiviitä. Ovia. Kiinni.” Sillä tavalla onnistuin pitämään tietyt asiat poissa tietoisuudesta lähes kymmenen vuotta.
Lopulta kassakaappi murtui. Kaikki kipeä vyöryi ulos, ja 32-vuotiaana jouduin aloittamaan terapian. Taas.
Terapia on kallista. Olen hyvin kiitollinen, että Kela myönsi minulle toisen kuntoutuspsykoterapiajakson.
Miksi ihminen menee terapiaan saakka pimittämään asioita itseltään?
Salaamme asioita, koska pelkäämme ettemme kestä tunteita, joita olemme vältelleet. Pelkäämme myös, ettemme selviä elämänmuutoksista, joita todellinen itsensä kohtaaminen saattaa aiheuttaa.
Tällöin emme oikeastaan mene terapiaan parantumaan, vaan etsimään jonkinlaista psyykkistä vippaskonstia, jonka avulla voimme säilyttää toimintakykymme – ja samalla, ovelasti, vastustaa muutosta.
Niin kauan kuin muistan, puolet minusta on yrittänyt työntää kipeitä tunteita pintaan. Samalla toinen puoli on pelännyt niitä kuollakseen ja pyrkinyt kaikin keinoin kieltämään niiden olemassaolon. Tämä on tyypillistä trauman kokeneille.
Vuonna 2020 Kelan kuntoutuspsykoterapiaa myönnettiin kymmenilletuhansille. Toivon jokaiselle heistä rohkeutta olla rehellinen itselleen. Vain se voi tehdä särkyneestä ehjän.