Kolumni

Ko­lum­ni: Tässä teille pitävä todiste siitä, että Lapista läh­de­tään vain jon­kin­lai­ses­sa mie­len­häi­riös­sä

Sonja Huhtaniska on Uusi Rovaniemi -lehden kolumnisti, toimittaja, taiteilija ja mielenterveyskuntoutuja, joka asuu puoliksi Rovaniemellä ja Tampereella.
Sonja Huhtaniska on Uusi Rovaniemi -lehden kolumnisti, toimittaja, taiteilija ja mielenterveyskuntoutuja, joka asuu puoliksi Rovaniemellä ja Tampereella.
Kuva: Jussi Pohjavirta

Äh. Minulla on mahtava idea, josta ei tule yhtään mitään.

Alkusyksystä minä ja puolisoni päätimme kokeilla millaista olisi asua vuorokuukausittain kahdessa kaupungissa: lokakuu Rovaniemellä, marraskuu Tampereella ja niin edelleen.

Moinen on mahdollista, sillä emme elä avoliitossa. Minulla on vuokra-asunto Tampereella, ja puolisoni omistaa asunnon Rovaniemellä.

Alkuun olimme innoissamme. Näin voisimme saada kaiken! Tampere on sykähdyttävä suurkaupunki, Lapissa puolestaan perhe on lähellä.

Sitä paitsi: miten kutkuttavaa arki olisikaan, kun toisesta ikkunasta näkyisi Jätkänkynttilä ja toisesta Näsinneula – kirjaimellisesti.

Kahden kuukauden kokeilun jälkeen on käynyt ilmi, että “kutkuttava” ei sovi minulle.

Olen hauras mielenterveyskuntoutuja, joka tarvitsee mahdollisimman tylsän elämän. Tarvitsen yhden kaupungin ja yhden ikkunan, josta näkyy päivästä toiseen sama näkymä. Muuten tunnen oloni turvattomaksi ja ahdistuneeksi. Jos en ole kunnolla jossakin, tuntuu, etten ole missään.

Minun on siis lähitulevaisuudessa tehtävä valinta: pysyäkö Tampereella vai palatako Rovaniemelle.

Muutin Tampereelle kolme vuotta sitten. Mutta miksi oikeastaan muutin? Sitä on kysytty minulta usein. Nyt osaan viimein vastata.

"Rakastan Tamperetta, mutta tarvitsen Rovaniemeä. Vain perheen lähellä saan rauhan."

Muutin kahdesta syystä.

Ensinnäkin tarvitsin etäisyyttä Rovaniemeen, jotta tohtisin tutkia sellaisia puolia itsessäni, joita arastelin – erityisesti feminiinisyyttä. Tampereella opettelin meikkaamaan ja uskaltauduin pukeutumaan mekkoihin. Rovaniemellä moinen tuntui täysin mahdottomalta. Tämä on pitkä tarina, jonka vielä joskus kerron.

Toiseksi, muuttopäätöstäni edelsi sairastuminen kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön. On tyypillistä, että sairauteen kuuluvien vauhdikkaiden jaksojen aikana ihminen tekee ratkaisuja, joita ei tavallisesti tekisi. Olen aina ollut turvallisuushakuinen ja perhekeskeinen, mutta hypomaanisena minusta alkoi tuntua, että tärkeintä ovat rohkeat irtiotot ja hohdokkaat elämykset.

Aloitettuani mielialalääkityksen olen palannut omaksi reppanaksi itsekseni. Nyt minua koettelee jatkuvasti koti-ikävä. Rakastan Tamperetta, mutta tarvitsen Rovaniemeä. Vain perheen lähellä saan rauhan.

Niinpä valinta vaikuttaa selvältä. On palattava kotiin, kokonaan.

Lappilainen minussa letkauttaa: “Noh, ei kai Lapista muuten lähdetäkään kuin jonkinlaisessa mielenhäiriössä.”