Viimeaikainen keskustelu ruuan ilmastovaikutuksista on vihdoin kääntymässä siihen suuntaan, jolla toivottavasti on todellista vaikutusta ihmisiin ja ruokahävikkiin.
Kun tähän saakka on huudettu maatalouden ja etenkin naudanlihan kasvatuksen tuottamista päästöistä, on nyt alettu muistaa, että todellisuudessa ruuantuotantoa pahempi ongelma on ruoka, jota ei syödä.
On arvioitu, että kotitalouksissa syntyvä ruokahävikki on 20−25 kiloa henkilöä kohden vuodessa. Tämän lisäksi hyvää ruokaa päätyy jätteeksi ravintoloista ja julkisista palvelulaitoksista.
Valmistetusta ravintolaruuasta peräti viidesosa päätyy roskiin ja kouluruuasta neljäsosa. Elintarvikeketjussa kaupan osuus ruokahävikistä on 18 prosentin luokkaa.
Roskiin päätyvä ruoka on tuotettu ja valmistettu aivan turhaan. On hukattu ympäristön, ruoka-alan ammattilaisten ja maaviljelijöiden resursseja.
Mikä sitten olisi ratkaisu ruokahävikin pienentämiseen? Radikaaleja ratkaisuja tuskin löytyy, vaan on otettava esimerkiksi Marttojen maalaisjärkiset ohjeet käytäntöön.
Martat ovat jo iäisyyden vinkanneet, että kotitalouksien pitää suunnitella ruokaostoksensa, käyttää raaka-aineet tarkasti ja tuunata ruuanjämistä uusia ruoka-annoksia.
Ravintoloissa ja ruokaloissa meidän täytyy arvioida, kuinka paljon aterialla jaksaa syödä. Lautasen reunat eivät ole annoksen rajana, vaan buffetissa ruokaa saa santsata, paitsi jälkiruokaa. Ruuan tuottajat ja tekijät ilahtuvat tyhjäksi syödystä lautasesta.
Ruokahävikkipuheessa on myös pohdittu, että jos ruoka maksaisi enemmän, sitä ei raskisi niin huolettomasti heittää roskiin. Tai jos kuluttajat ymmärtäisivät, kuinka paljon työtä pihvilihan, porkkanan tai härkäpavun kasvattaminen vaatii, ruokaa arvostettaisiin siten, kuin sitä pitääkin arvostaa.
Ilmastonmuutoskeskustelun saama maatalouskriittinen sävy on väsyttänyt entisestään talouspaineiden ja ympäristön vaatimusten kanssa painivia viljelijöitä. Moni viljelijäystävä on vakavana ihmetellyt, miksi tämäkin kansalaisten ja etenkin kaupunkilaisten henkinen kriisi uhkaa kaatua heidän elinkeinonsa niskaan.
Toivottavasti pahimmat ylilyönnit ruokapainotteisessa ilmastokeskustelussa ovat ohitse ja viljelijät pääsevät rauhassa tekemään yhtä yhteiskuntamme tärkeintä työtä – tuottamaan meidän vatsamme täyttävää puhdasta ja maukasta ruokaa.