Kolumni

Kolumni: Löysin Lapista kotini, itseni ja halun kertoa tarinoita


Juhani Henriksson on Uusi Rovaniemi -lehden kolumnisti, Arktiset Vedet -tv-sarjan tekijä, rovaniemeläinen luonnon, urheilun ja hyvien tarinoiden ystävä.
Juhani Henriksson on Uusi Rovaniemi -lehden kolumnisti, Arktiset Vedet -tv-sarjan tekijä, rovaniemeläinen luonnon, urheilun ja hyvien tarinoiden ystävä.
Kuva: Jouni Porsanger

Siirryin uudelle vuosikymmenelle katsellen kattojen yllä Helsingin läntistä kaupunkiprofiilia. Ilotulitteiden värittämää, urbaanin metropolin, satojen toimistorakennusten ja ihmisten asumusten ilmaan heijastamaa valoa.

Ylimmäs kaikista, nousee yksi pääkaupungin maamerkeistä ja korkeimmista rakennelmista – Salmisaaren voimalaitoksen piippu. Perisynti ahneudesta muistuttava betonihirviö, joka sylkee kidastaan kivihiilen polttojätettä. Samalla tahdilla, jolla metsä ympärillä yrittää kasvaa ja uusiutua, nielläkseen ja sitoakseen alati kasvavaan energiantarpeeseen poltetun hiilen.

Sattumaa tahi ei, samainen piippu näytteli merkittävää roolia yhdessä elämäni tärkeimmistä käännekohdista. Talvella 2012 Helsingin edustalla oli sen verran jäätä, että kannoimme kamerat ja pilkkivehkeet Hietaniemen uimarannan ja hautausmaan nurkille, Lapinlahdelle.

Arktiset Vedet -tv-sarjan avauskohtauksen oli tarkoitus luoda mahdollisimman suuri kontrasti kaupunkiympäristön ja erämaan välille. Se toteutui hienosti, kun kuva leikkautui äkisti citypilkkijästä ja Salmisaaren kivihiilipiipusta Kautokeinon valkoiseen erämaahan. Äärettömyyden keskellä, lumen peittämällä järvellä istuvaan pilkkijään, joka lausui hymyillen: ”Nyt vaikuttaa sopivalta paikalta.”

Sen verran sopivalta, että kuusi vuotta myöhemmin sarjan tekijä, tämän tekstin kirjoittaja, otti ja karisti pääkaupungin (kivihiili)pölyt talvisaappaiden pohjasta ja muutti napapiirille. Ohjelmasarjan ensimmäinen jakso on saanut seurakseen 71 uutta seikkailua, ja Arktiset Vedet on noussut pitkäikäisimmäksi Suomessa tehdyksi kalastukseen ja erämaaluontoon keskittyväksi tvohjelmaksi.

"Vapaan tullen suuntasin aina pohjoiseen. Kesä taikka talvi, Lappiin vei tieni."

Nuorena toimittajana kiersin kahdeksan kesää Euroopan suurimpia asutuskeskittymiä selostustöissä. Tutuiksi tulivat Lontoo, Bryssel, Rooma, Madrid, Berliini, Ateena ja monta muuta. Istuin loppumattomassa ruuhkassa Heathrow'n lentokentän liepeillä ja hengitin metallin raskasta ilmaa Stade de Francelle johtavien mutkaisten moottoritiesiltojen alla.

Silti, tai juuri siksi, yksi paikka on aina ollut yli muiden. Vapaan tullen suuntasin aina pohjoiseen. Kesä taikka talvi, Lappiin vei tieni. Aukean taivaan alle, tuntureiden suojaan, virtaavan veden tai avarien lumikenttien äärelle.

Olen löytänyt kotini ja itseni näissä maisemissa. Halun tutkia ja kertoa tarinaa. Korottaa ääneni ympäröivän kauneuden, pohjoisen luonnon puolesta.

Miekojärvisen kalastajan, ystäväni Joukon sanoin: ”Meil on Lapissa jotain niin ainutlaatuista, että ei tarvi yhtään muuta.”