Kolumni

Kolumni: Liplattelua – jäät lähtivät, mutta milloin ne jäävät tulematta?


Risto Ukkonen on rovaniemeläinen kulttuuriaktiivi, joka opiskelee johtamisen psykologiaa ja viihtyy niin kylillä kuin kaupungissakin.
Risto Ukkonen on rovaniemeläinen kulttuuriaktiivi, joka opiskelee johtamisen psykologiaa ja viihtyy niin kylillä kuin kaupungissakin.

Taas sulaa Hellaakosken umpihankinen vapaus, liplattelee puroina pientareilla, väreilee petkeleellä esiin hakatuilla kiveyksillä niin kuin joka vuosi kuuluukin. Kevät tosin etenee tänä vuonna poikkeuksellisen hitaasti. Olisiko kriisin paikka?

Sanat poikkeus ja kriisi ovat pyörineet eri muodoissa mielessä sen verran, että luulen niiden tallanneen pääni sopukoihin jo omia polkujaan. Kun tarpeeksi monta kertaa poikkeaa samaa reittiä, niin polkuhan siihen uurtuu. Helpoin reitti ei toki aina ole paras, vaan joskus vaikeamman kautta voi päästä varmemmin perille. Eikö jo voitaisi poiketa tutummille poluille?

Ihan vielä ei taideta voida. Silti, jos jotain tuputetaan liikaa, voi alkaa närkästyttää. Eräästä toisestakin kriisistä on hoettu kyllästymiseen asti: Ilmastonmuutos on kriisi, joka koskee meitä kaikkia.

Kriiseihin kyllästymiseen ei kuitenkaan olisi varaa. Helpompaa on ajatella, että ilmastokriisikin on muutos, joka koskee meitä kaikkia.

Elämän väistämätöntä ajoittaista kriisiytymistä ei ole syytä liiaksi pelätä, mutta muutosten syitä ja vaikutuksia on tärkeää pohtia. Tämän kevään jälkeen jokainen on jo taitavampi kriisinkesyttäjä.

Käännekohdat ovat kuitenkin monimuotoisuudessaan ovelia silmänkääntäjä. Palauta mieleesi kuvia jossain maapallon toisella laidalla roihuavasta metsäpalosta. Seuraavaksi palauta mieleesi kuvia jostain nuotion ääreltä, mökiltä, mummolan leivinuunin edestä. Mikä näitä loimuavia muistoja yhdistää? Se, että molemmat ovat yhtä totta. Toinen minun todellisuudessa, toinen jonkun toisen minun.

Jos veikkasi jäidenlähtöpäivän väärin, voi seuraavaksi arvuutella ajankohtaa, jolloin Ounasjoki ei jäädy koko talvena. Liplattelee vain hyistä hyhmäänsä jyrhämästä toiseen.

"Jos veikkasi jäidenlähtöpäivän väärin, voi seuraavaksi arvuutella ajankohtaa, jolloin Ounasjoki ei jäädy koko talvena."

Eipä riitä nykytyylillä yksi pyörylä meille, vaikka jaettaisiin ihmislajille elinkelpoiset maapalat ja lampareet kaikille tasan. Onko siis viisasta jatkaa jotain, mitä ei olisi kannattanut aloittaakaan? Siinä missä kodit ovat kevään aikana paljastaneet olemuksestamme uusia puolia, on verhojen taas raottuessa mahdollisuus suhtautua myös seinien ulkopuoliseen maailmaan rajoitusten avartamalla mielellä. Jos ei festaroiden, niin sitten vaikka ihmetellen, leikkien, touhuten.

Kun kesä koittaa, niin voisiko pitää kiinni siitä uudesta, mikä on keväällä alkanut tuntua yllättävän hyvältä. Voisiko heittää keväiseen tulvaveteen sen, minkä on vihdoin ehtinyt käydä läpi ja todeta pelkäksi tottumukseksi ja oikeastaan aika turhaksi. Voisiko tehdä jotain niin, että vielä tulevina keväinäkin pääsee vapaana hangille.