Olen usein miettinyt sitä, millainen yhteys minulla on ollut Ukrainaan tai ukrainalaisiin. Isäni Väinö menehtyi ukrainalaisen sotilaan luotiin Alassalmen taistelussa 7.12.1939 Suomussalmella.
Kun suuri ja mahtava Neuvostoliitto hyökkäsi talvisodan alkaessa pienen läntisen naapurinsa kimppuun, Stalin oli pyytänyt apuun ja hyökkäyksen kärkeen ukrainalaisen 44. valiodivisioonan. Se oli 2-vuotiaan pojannassikan ensikosketus Ukrainaan ja vaikutti paljon pojan lapsuuteen ja nuoruuteen, mutta poika ei kantanut silloin kaunaa ukrainalaisille eikä kanna sitä vieläkään.
Toinen yhteys Ukrainaan toteutuu aina, kun näen ukrainalaisen urheilijan televisiossa suoritustaan tekemässä. Ihme juttu on se, että tämä tapahtui jo paljon ennen Putinin hyökkäystä Ukrainaan ja on vaan voimistunut matkan varrella– urheilullinen ja terve yhteys Ukrainaan.
Kolmas yhteys tapahtui tietämättäni poikasena, kun ajelimme polkupyörillä kotikylästäni Kutrikosta kaverin kanssa Sallan kirkonkylään katsomaan elokuvia. En vielä silloin tajunnut sitä, mistä syystä elokuvaesityksiä kansalle näytettiin, mutta nyt tajuan. Ne olivat propagandaa suuren ja mahtavan itänaapurin hyväksi.
Istuimme etupenkissä pitkien ja notkuvien lankkujen päällä ja katsoimme ylös valkokankaalle, missä meitä kohti vyöryi valtava rivi isoja viljanpuimureita rinta rinnan. Kansa luuli, että viljapellot ovat Venäjällä, mutta eiväthän ne siellä olleet, vaan maailman vilja-aitassa eli Ukrainassa. Taas minulla oli yhteys tietämättäni Ukrainaan.
Suomi selvisi ja kaikki toivomme, että Ukrainakin selviää. Samaan hengenvetoon toivon, että suuri naapurimaa kykenee palaamaan normaaliin päiväjärjestykseen ja saa asiansa järjestykseen ilman isompia mullistuksia sekä maan sisällä että sen ulkopuolella.