Kemin Harmonikkakerho perustettiin 15.11.1983 eli lähes 40 vuotta sitten Sulo Juvosen ja Paavo Kuljun aloitteesta. Synttäreitä juhlistetaan tulevana lauantaina tanssiaisilla. Ne järjestetään Rytikarin Työväentalolla, jonka tiloissa kerho myös joka toinen viikko harjoittelee. Juhlien solistina esiintyy vuonna 2013 Lapin Tangokuninkaaksi kruunattu keminmaalainen Tapio Jankkila.
Perinteistä tanssimusiikkia
Kerhon perustajajäseniin kuuluvien Pekka Alamaunun, Kauko Mäkivuotin, Esko Hiltusen ja Antti Ylikärpän harmonikat soivat kerhossa edelleen. Alamaunu on myös viihtynyt kerhon sihteerinä alusta saakka. Ismo Klemettinen liittyi kerhoon vuonna 1985 ja toimii kerhon nykyisenä puheenjohtajana ja kapellimestarina.