Kaksi kertaa vuodessa tapahtuva "kellojen siirtely" kuvaa mainiosti EU:n päätöksentekokoneistolle tyypillistä hitaan puoleista kankeutta. Siirtelystä on pyritty tekemään loppu jo kuuden vuoden ajan ja asiasta on olemassa myös päätös, mistä huolimatta EU-kansalaisilla oli äsken taas edessään viisaririitti, joka etsii älyvapaudessaan vertaistaan ihmiskunnan historiasta.
Joukko europarlamentaarikkoja yrittää jälleen tehdä lopun eurooppalaisten terveyttä ja kärsivällisyyttä koettelevasta tyhjänpäiväisyydestä (LK 28.10.). Irlantilaisen Sean Kellyn (EPP) perustama ryhmä saa laajaa kannatusta yli puoluerajojen, mikä ei tosin tarkoita sitä, että lopputulos olisi taattu. EU:ssa mikään ei ole varmaa ennen kuin kaikki siihen liittyvä on varmaa.
Suomessa on eletty kesä- ja talviajassa vuodesta 1981 lähtien, jolloin Suomi lähti hullutukseen mukaan viimeisten Euroopan maiden joukossa. Ensimmäisen kerran kelloja siirreltiin maanosassamme jo sota-aikana, jolloin taustalla oli halu säästää energiaa. Vuodesta 2002 lähtien kesäaikaa siirtymistä on säädellyt EU-direktiivi.
Suomessa kyseinen toimenpide on herättänyt jo pitkään vastarintaa, joka jalostui kansalaisaloitteeksi 2017. Eduskunta asettui tuolloin yksimielisesti samalle kannalle, mutta koska olimme jo tuolloin EU:ssa, kesäajasta irtaantuminen ei onnistunut kansallisella päätöksellä, vaan vaati uuden EU-direktiivin.
Suomi teki tammikuussa 2018 asiasta aloitteen EU-ministerivaliokunnalle, joka linjasi, että Suomi alkaa ajaa luopumista EU:n kesäaikajärjestelystä. EU-komissio esitti pysyvään kellon aikaan siirtymistä samana vuonna ja parlamentti päätyi samaan lopputulokseen 2019. Päätöksen mukaan kukin jäsenmaa saa itse päättää, jääkö kesä- vai normaali- eli talviaikaan.
Päätöstä edelsi EU:n komission kysely, johon osallistui peräti 4,6 miljoonaa EU-kansalaista kaikista EU-maista. Heistä 80 prosenttia kannatti siirtelystä luopumista.
EU-tason aikamatkailusta oli määrä luopua virallisesti 2021, mutta matkassa oli vuonna 2019 vielä yksi iso mutka eli EU-neuvosto. EU:n päätöksenteko tapahtuu "kolmikannassa" – komissio ehdottaa, parlamentti antaa mietinnön ja jäsenmaiden hallituksista koostuva neuvosto siunaa päätöksen. Tätä neuvosto ei ole vieläkään tehnyt, mikä tarkoittaa, että homma on aloitettava alusta – tarvitaan uusi esitys ja mietintö.
Pandemiaa on tarjottu päättämättömyyden pääsyyksi, mikä ei ole koko totuus asiasta. Osa varsinkin eteläisistä EU-maista ei näe muutokselle tarvetta. Ne naamioivat vastustuksensa aikoinaan lisäselvitysten tarpeeksi ja onnistuivat pysäyttämään koko prosessin.
Toistamiseen näin ei saa käydä. Kellojen siirtely on todistettu tutkimuksin paitsi turhuudeksi myös terveysriskiksi – sydän- ja verisuonitautien riski kasvaa, unirytmi saattaa seota, sokeriaineenvaihdunta voi häiriintyä ja vaikutukset ihmisen mielenterveyteenkin ovat kiistattomat. Pienet hyödyt, kuten valoisammat talviaamut tai kesäillat, ovat mitättömiä haittojen rinnalla.
Kyse on kokoaan isommasta asiasta, sillä pelissä on EU:n uskottavuus. Jos se ei kykene ratkaisemaan tämän kokoluokan arkista ongelmaa EU-kansalaisten selvän enemmistön haluamalla tavalla, miten unioni voisi onnistua tärkeämmissä, koko Euroopan tulevaisuutta koskevissa tehtävissäänkään?
Kesäaikaa ei ole käytössä esimerkiksi Islannissa, Venäjällä, Kiinassa ja Intiassa. Lisäksi monissa suurissa maissa, kuten Australiassa osavaltiot ja provinssit saavat itse päättää, käyttävätkö ne kesäaikaa vai eivät. Suomessa ei ole vielä päätetty sitä, mihin aikaan täällä siirrytään, jos EU saa kellopäätöksen tehtyä. Oikeusministeriön kyselyssä (2019) 52 prosenttia suomalaisista kannatti normaali- eli talviaikaa ja loput kesäaikaa. Suomen Ladun selvityksessä (2019) vain joka viides halusi valoisammat aamut ja lähes puolet valoisammat illat, mistä jokainen voi vetää haluamansa johtopäätöksen.