Suomalainen kehitysapu alkoi metsäapuna. Ensimmäinen hanke käynnistyi 1965 Pohjois-Afrikan Tunisiassa. Sen jälkeen metsäapuhankkeita vietiin Tansaniaan, Sudaniin, Etiopiaan, Sambiaan, Ugandaan ja muihin Afrikan maihin.
2000-luvulla kehitysapumme on hiipunut. Metsäapua tarvittaisiin, sillä Afrikan metsät jatkavat häviämistään. Etiopiassa luonnonmetsät kattavat enää prosentin maan alasta. Tansaniassa puun tarve on 50 miljoonaa kuutiota vuodessa. Jäljellä olevat metsät kasvavat vain 18 miljoonaa kuutiota vuodessa.
Metsäavun pohjaksi kannattaa katsoa perhetilojemme historiaa. Kutsuimme 1800-luvun puolivälissä saksalaisen ylimetsänhoitaja Edmund von Bergin katsastamaan metsämme "kehitysavun" tapaan. Raportti oli tyly: ”Metsien hävittämisessä suomalaiset ovat tuiki taitaviksi oppineet”.
Ruotiva lausunto oli metsätaloutemme käänne. 1886 annettiin laki: ”Metsää älköön hävitettäkö”. Perhemetsien paimeniksi perustettiin Tapio ja metsänhoitoyhdistykset. Koulutuksen, neuvonnan ja metsämarssien ansiosta perhetilat oppivat metsänviljelyn ja -hoidon. Puusto alkoi kasvaa. Metsätaloutemme nousi hävityksestä kestävyyden tilaan.
Käänne tapahtui 1937, jolloin puustoa oli 1 370 miljoonaa kuutiota. Nyt luku on 2 550 miljoonaa. Positiivinen muutos tapahtui perhemetsissä. Valtion metsät ovat aina olleet riittävän kestävyyden tilassa.
Tapion tiessä olisi mallia Afrikan metsätaloudelle, jonka ytimessä ovat yhä selvemmin pienviljelijät ja perhetilat. Vapaissa väkirikkaissa maissa valtion metsien merkitys on aina vähäisempi. Lähes metsättömiksi hakatut kehitysmaat tarvitsevat perhekeskeistä metsänviljelyä. Yhtiöiden plantaasimetsät johtavat usein maan valtaukseen ja ihmisoikeuksien polkemiseen.
Väkirikkaissa köyhissä maissa metsäalan kehitysapuhankkeet koskettavat aina maakysymystä, perhetiloja ja köyhän väestön oikeuksia. Maakysymys nousi esiin 2022 ehdotetussa Saharan ja Sahelin ilmastometsityshankkeessa.
Saharassa on väestöä vain vähän. Kun kastellut ilmastometsät muuttavat pienilmastoa, metsitetyt alueet alkavat vetää pienviljelijöitä puoleensa. Peltometsäviljelyä harjoittavina he olisivat osa ilmastohanketta. Heille voisi jakaa maata samalla manttaaliperiaatteella kuin Suomessa 1700-luvun isojaosta alkaen. Maastapako vähenisi.
Lämpenevä maapallo odottaa massiivista ilmastometsitystä. Tapion tiestä voisi ottaa siihen mallia. Meillä on vieläkin annettavaa Afrikkaan, nyt ilmastometsätalouteen.