Rovaniemen kaupungintalo on komea rakennus. Alvar Aallon suunnittelemat kaupungintalo, kirjasto ja Lappiatalo muodostavat yhdessä kauniin hallinto- ja kulttuurikeskuskokonaisuuden, josta oli aihetta olla ylpeä. Ei ole enää. Kaupungin omistama arvorakennus on ollut tyhjillään nelisen vuotta. Kaupungintalon ympäristö on kuin huonosti hoidettu rakennustyömaa.
Viimeisimmän kunnostuksen jälkeen, jossa kaivettiin talon sokkelit ja salaojat näkyviin ja sitten peiteltiin, kaupungintalon ympäröivä alue jätettiin sorapinnalle pääsisäänkäyntiä myöten. Aiemmin talon kansalaistorin alue oli siististi laatoitettu, nyt samalla alueella on epätasainen ja huolimattomasti levitetty sorapeitto eikä laattoja näy missään.
Kaupungintalon pääsisäänkäynti oli aiemmin tyylikkäästi tehty, nyt siitä ei ole jäljellä kuin muistot. Piittaamattomuutta osoittaa myös se, että arvorakennuksen aidaksi on kyhätty epämääräinen lautarakennelma, jonka taakse on jätetty rakennustyömaan ylijäämäbetonit. Talon vieressä olevalla viheralueella oli aiemmin nurmikkoa ja pensaita, nyt siellä on sorakasa ja sorapeitto.