Mielipide

Katujen valtiattaret retromaailmassa – The Kitchen vie katsojan 70-luvun New Yorkin jengimaailmaan

-
Kuva: Kevät Sieppi
Elokuva

2/5

Andrea Berloff: The Kitchen
Warner Bros, 2019

The Kitchen kertoo kolmesta naisesta 70-luvun New Yorkissa. Kun heidän rikollisjengissä olevat miehet päätyvät vankilaan, päättävät naiset ottaa katujen johtajuuden itselleen.

Elokuva perustuu Ollie Mastersin ja Ming Doylen samannimiseen sarjakuvateokseen vuodelta 2014. Tähtiä irtoaa kohtausten sarjakuvamaiselle estetiikalle, joka antaa elokuvalle maalauksellista ilmettä etäännyttäen katsojaa väkivallalla mässäilevistä kohtauksista.

Sarjojen katsomisen aikakaudella elokuvan kokonaiskesto tuntuu esipuheelta.

Niinpä noin parin tunnin mittainen elokuva tuntuu etenevän juonessaan turhan nopeasti; kunnollista jännitettä ei pääse rakentumaan ja yksityiskohtiin ei syvennytä. Edes kiinnostavimman päähenkilön, Claire Walshin (Elisabeth Moss) kohtalo ei tunnu missään.

Juonen tähdet jäävät jakamatta, vaikka syy ei ehkä ole tarinassa, vaan audiovisuaalisten teosten katsomisen tavassa vuonna 2020.

Kiitosta elokuva saa protagonistien toimijuudesta. Tarina kertoo hyvin sen, että vaikka päähenkilönä on nainen, valtapelin kiemuroissa ongelmia syntyy sukupuolesta huolimatta.

Elokuva on viihdyttävä, mutta ei tunteita herättävä.