Rovaniemen kaupunginkirjaston työntekijät esittelevät kirjaston kokoelmia.
Lordi: Lordiversity (7 cd / 7 lp, AFM Records 2021)
Mr. Lordi eli Tomi Putaansuu päätti käyttää korona-ajan synnyttämän tyhjiön keikkailussa kunnolla hyödykseen ja sävelsi peräti seitsemän levyllistä uutta musiikkia. Vuonna 2020 Lordi oli julkaissut Killection-nimisen kuvitteellisen ”kokoelmalevyn”, joka leikitteli ajatuksella jo 1970-luvulta saakka toimineesta bändistä ja sen siihenastisen uran niputtamisesta kokoelmalle.
Loppuvuodesta 2021 ilmestyneen Lordiversityn seitsemän levyä laajentavat konseptin koko levyn mittaisiksi katsannoiksi tähän kuvitteelliseen Lordi-historiaan. Levyjä äänitettiin eri studioissa vaihtelevan ja ajankuvaan sopivan soundimaailman aikaansaamiseksi.