Saamelaisvihalla ratsastaminen tuo ääniä ja huomiota Lapissa. Ilman tämän ilmiön tunnistamista on vaikea ymmärtää, miksi maakuntamme kansanedustajat matkaavat Helsinkiin kampanjoimaan lapintakit päällä ja retoriikka ladattuna.
Heidän puheissaan korostuvat huoli etnisestä syrjinnästä ja "vähemmistön vähemmistön" sorrosta. Silti tosiasiat eivät tue tätä narratiivia, vain ja ainoastaan vihaisen puheen sävy.
Saamelaiskäräjien tehtävä on oikeusministeriön mukaan vastata saamelaiskulttuurin, -kielen ja alkuperäiskansan asemaan liittyvistä asioista. Itseään metsäsaamelaisiksi kutsuva ryhmä ei täytä nykyisiä saamelaiskäräjille asetettuja vaatimuksia.
Suomessa on todennäköisesti kymmeniä tuhansia henkilöitä, jotka voisivat jollain tapaa sopia tämän ryhmän väljästi määriteltyyn identiteettiin, mutta alle tuhat, mahdollisesti vain satakunta samaistuu metsäsaamelaisiksi. Ryhmältä puuttuu myös kielellinen jatkuvuus, mikä katkaisee yhteyden elävään saamelaiskulttuuriin.
Yksi asia, jossa tämä ryhmä on oikeassa, on se, että peräpohjalainen, lantalainen ja lappilainen kulttuuri ansaitsisivat lisää huomiota, tutkimusta ja tukea. Tällä asialla ei kuitenkaan ole tekemistä saamelaiskäräjien tehtävien kanssa, eikä tämän kulttuurin tukeminen edellytä pääsyä saamelaiskäräjien äänestysluetteloon.
Odotankin maakuntamme kansanedustajilta konkreettisia toimia tämän ryhmän kulttuurillisen työn tukemiseksi, ei sen politisoimiseksi.
Lopulta kyse ei ole vähemmistön oikeuksista, vaan poliittisesta pelistä, jossa saamelaisvastaisuudella haetaan huomiota ja vaikutusvaltaa, faktojen kustannuksella. Onneksi tämä omituinen aikakausi on pian ohi, jolloin kansanedustajamme voivat keskittyä kaikkien maakuntamme asukkaiden oikeuksien ajamiseen ilman, että ketään tarvitsee painaa alas äänien toivossa.