Sairaalan hoitopöydällä katselen katetrin liikettä jalan valtimoissa. Alan ekspertti yrittää avata tukkeutuneita verisuonia.
Katetri vaihtuu tiheään, kun se menee rikki kovettuneen tukoksen takia. Osa tukoksista saadaan avattua ja tuettua, mutta murheellisen paljon jää tukkoon. Niitä puhutellaan kalkkeumiksi, vaikkei niillä ole kalkin kanssa mitään tekoa.
Nelikymppisenä menin kolesterolitestiin joulumyyjäistilaisuudessa. Tulos oli 11. Määräys tuli, lääkäriin. Siitä alkoi lääkitys, jota vahvistettiin useaan otteeseen. Ruokavaliota tarkistettiin jatkuvasti. Kovat rasvat jäivät vähille. Vähitellen arvot saatiin kuntoon.
Vuoden 2017 lopulla olin tutkimuksissa. Tammikuussa lääkäri soitti, että sairastan alaraajojen valtimoiden tukkeumatautia. Avattavia tukkeumia ei ollut vielä. Neuvottiin jatkamaan liikuntaa. Se kävi hankalaksi ja kävin erilaisissa hoidoissa paljon.
82-vuotispäivänäni toukokuussa 2022 menin tutun kirurgin vastaanotolle. Hän oli ollut mukana kipuilevan pottuvarpaan remontissa. Hän otti jalan käteen ja sanoi: ”Kylmä, tämä on menossa kuolioon”.
Kolmen viikon kuluttua olin hoitopöydällä oikean jalan käsittelyssä ja kolmisen viikon kuluttua oli pahemman, vasemman jalan vuoro. Vaikka tukoksia jäi paljon, jalat toimivat. Kipulääkitystä tuli reilusti. Lääkärin hoito-ohje on kävelyä tunti kuutena päivänä viikossa.
Kuntopyörä ja juoksumatto olohuoneen nurkassa ovat tarpeeseen. Monesti väsymys yllättää tai huonokuntoinen sydän tekee tenän.
Lääkärin arvio tulevaisuudestani on karu. Jos kivut menevät helvetilliseksi tai tulee pahoja haavaumia, jalka amputoidaan tarvittavalta kohdalta. Miten pärjää, kun tarvitsee apua kotioloon rintamamiestalossa? Se motivoi jatkamaan liikuntaa ja pitämään kunnosta huolta.
Kipulääkitykset auttavat jaksamaan. Kävely käy, sehän kuuluu jo kansalaisvelvollisuuksiin. Mikäpä se on sitten, varsinkin keväisessä luonnossa kesää odotellessa.