Kaksi henkilöautoa ajoi ulos tieltä Inarissa Kittiläntiellä.
Lapin pelastuslaitos sai hälytyksen kahden henkilöauton ulosajosta hieman ennen kello kuutta sunnuntai-iltana.
Ajoneuvoissa oli yhteensä viisi matkustajaa. Matkustajat eivät loukkaantuneet vakavasti ulosajossa, kaksi henkilöä kuljetettiin ambulanssilla Rovaniemelle.
– Autot olivat ajaneet peräkanaa, kun edessä ollut auto oli suistunut tieltä. Myös perässä ollut auto oli ajautunut tässä vaiheessa ulos tieltä, päivystävä palomestari Timo Nyholm kertoo.
Edessä ajautunut auto oli kaatunut ulosajossa kyljelleen, takana ollut auto ei ollut ajautunut yhtä syvälle ojaan.
Timo Nyholm muistuttaa autoilijoita varautumaan Lapin kylmiin ja lumisiin keleihin, mikäli ongelmia matkan teossa sattuu.